- 02.11.2026
- Päätöksenteko, Työ ja yrittäminen
Hankelainoituksesta vipuvoimaa elinvoimaan
Juvan kunnanhallitus kokoontui maanantaina 2.11.2026. Kokouksessaan kunnanhallitus päätti pitää kunnan veroprosentit entisellään sekä varautuu 25 000 eurolla hanketoiminnan lainoitukseen. Lopullisen päätöksen tekee kunnanvaltuusto.
Juvan kunta on mukana kuntarahoitusosuuden kautta rahoittamassa SavonLuotsi Leaderin ja Itä-Suomen elinvoimakeskuksen myöntämiä yleishyödyllisiä kehittämis- ja investointihankkeita. SavonLuotsi Leader ry on paikallinen maaseudun kehittämisyhdistys, joka toimii Enonkosken, Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien sekä Savonlinnan kaupungin maaseutualueilla. Yhdistys rahoittaa yleishyödyllisiä kehittämis- ja investointihankkeita sekä myöntää yritystukia.
– Juvalla on kuluvan rahoituskauden aikana toteutettu tai ollaan parhaillaan toteuttamassa useita kolmannen sektorin yleishyödyllisiä hankkeita. Näistä esimerkkeinä Juvan kotiseutu- ja museoyhdistys korjaa omistamaansa tuulimyllyä Juvantien varressa ja Juvan käsityöläiset palkkasivat nuoren kokomaan yhdistyksen historiaa, kuvailee kunnanhallituksen puheenjohtaja Ritva Hänninen (kesk.) hankkeita.
Rahoitusta on myönnetty myös buffet- ja esiintymiskatoksen rakentamiseen KunnonPito ry:lle, Erähovin laavun kunnostukseen Etelä-Juvan Erämiehet rylle, käyttövesijärjestelmän kunnostukseen Luonteis-Juvan Erä ry:lle sekä ampumaradan kehittämiseen Juvan Riistanhoitoyhdistykselle. Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää.
– Hankerahat maksetaan takautuvasti vasta varsinaisen kehittämis- tai investointihankkeen valmistuttua. Koska yhdistyksillä on rajalliset kassavarat, osa hankkeista on jäänyt toteuttamatta tai leader-rahoitus kokonaan hakematta, Hänninen kertoo.
Juvan kunnanhallitus päätti esittää Juvan kunnanvaltuustolle, että hankelainoitukseen varataan vuoden 2027 talousarvioon 25 000 euron määräraha. Korotonta ja kulutonta lainaa myönnetään enintään 6 000 euroa hanketta kohden ja takaisinmaksuaika on enintään kolme vuotta. Lainoitus kohdennetaan vain juvalaisille tai Juvalla toimiville kolmannen sektorin toimijoille eikä esimerkiksi yrityksille.
– Näemme, että hankelainoituksella voi olla merkittävä vipuvaikutus kunnan elinvoiman kehittämiseen. Tarjoamme yhdistyksille ja seuroille nyt uudenlaista työkalua toiminnan kehittämiseen, mikä toivottavasti myös rohkaisee juvalaisia kolmannen sektorin toimijoita hakemaan rahoituksia ja kehittämään meidän Juvaa, sanoo Hänninen.
Lainoituksen ehtona on, että lainoitettava toiminta on Juvan kuntastrategian mukaista ja hakija on juvalainen tai Juvalla toimiva kolmannen sektorin toimija. Lainan vakuutena toimii rahoittajaviranomaisen myöntämä myönteinen rahoituspäätös, jota ennen lainaa ei voi kunnalta hakea. Mahdollisen takaisinperinnän osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä saatavien perinnästä.
Tulovero- ja kiinteistöveroprosentit ennallaan
Juvan kunnanhallitus esittää, että Juvan kunnan tuloveroprosentti pidetään ensi vuonna ennallaan. Juvan kunnallisvero on tällä hetkellä 9,1 prosenttia. Tavoitteena on, että Juvan kunnan veroprosentti on matalampi kuin Etelä-Savon tuloveroprosentin painotettu keskiarvo. Vuonna 2026 maakunnan tuloveroprosentin painotettu keskiarvo on 9,22.
Kuntaliiton veroennusteen mukaan nykyinen veroprosentti tuo kunnan kassaan 9 412 tuhatta euroa. Ennusteen mukaan tuotto laskee 1,7 prosenttia verrattuna vuoteen 2026. Talouden tasapainoa tavoitellaan ensisijaisesti menosopeutuksilla ja veropohjan vahvistamisella.
Myös kiinteistöveroprosenttien kunnanhallitus esittää pysyvän ennallaan. Juvan kiinteistöveroprosentit ovat rakennusten yleisen kiinteistöveron sekä vakituisten ja muiden asuinrakennusten osalta Etelä-Savon kuntien keskimääräistä tasoa alemmat. Maapohjan ja rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentit ovat lain sallimalla vähimmäistasolla. Kiinteistöveron tuotoksi arvioidaan vuoden 2027 talousarvion valmistelussa noin 1,85 miljoonaa euroa.
Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti vuodelle 2027 on esityksen mukaan 0,95, vakituisten asuinrakennusten 0,43 ja muiden asuinrakennusten 1,03. Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,30 ja rakentamattoman rakennuspaikan 2,00. Yleishyödyllisten yhteisöjen yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä oleville kiinteistöille veroprosentti on 0,00 ja voimalaitoksilla kiinteistövero on 3,10 prosenttia.
Kunnan pitää ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti tulee ilmoittaa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.
Tällä hetkellä näyttää, että talousarviota vuodelle 2027 joudutaan valmistelemaan alijäämäisenä. Vuoden 2027 talouden arvioidaan olevan poikkeuksellisen vaikea. Suunnitelmavuosille 2028–2029 verotulojen odotetaan nousevan hieman. Käynnissä olevan palveluiden kehittämissuunnitelmatyön toimenpiteet kohdistuvat pääosin vuoden 2028 talousarvioon.
Muut esityslistalla olevat asiat menivät esitysten mukaisesti. Juvan kunnanhallitus kokoontuu noin kahden viikon välein. Seuraava kunnanvaltuusto järjestetään maanantaina 9.11.2026.
Kuvassa on Juvan kotiseutu- ja museoyhdistyksen omistama tuulimylly, jota parhaillaan korjataan hankerahoituksella. Kuvaaja Johanna Grüner.
Lisätiedot
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ritva Hänninen
Puh. 0400 436 122
ritva.hanninen.lh@juva.fi
Kunnanjohtaja Mervi Simoska
Puh. 040 013 6202
mervi.simoska@juva.fi