Suoraan sisältöön

Krista ja Mika löysivät Juvalta lapsiperheelle sopivan arjen – ”Kyläkoulu on mahtava”

Krista Lepikon ja Mika Kärkkäisen seitsenlapsinen uusperhe elää Juvalla hektistä, mutta tasapainoista pikkulapsiarkea. Pieni Paatelan kyläkoulu, yhteisöllisyys ja turvallinen maalaismiljöö ovat juurruttaneet etenkin perheen lapset Juvalle, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Kun Krista Lepikko ja Mika Kärkkäinen tapasivat toisensa Mikkelissä kuntosalilla, he tuskin arvasivat, että hetkeä myöhemmin he asuisivat suuressa uusperheessä Multamäen kylässä Juvalla. Pariskunnan yhteinen lapsi on kaksivuotias, ja lisäksi perheeseen kuuluu joka toinen viikko Juvan Multamäessä asuvat lapset sekä neljä koiraa.

Mika muutti Juvalle Mikkelistä jo vuonna 2020. Hänelle maaseutuelämä oli osittain jo ennestään tuttua.

– Multamäestä Juvan maaseudulta löytyi kiva, sopivan kokoinen, suhteellisen uusi ja nykyaikainen omakotitalo. Myös noin kuuden kilometrin päässä oleva Paatelan kyläkoulu vaikutti ostopäätökseen, Mika kertoo.

Sopeutuminen vaatii aikaa ja oma-aloitteisuutta

Pieksämäeltä kotoisin oleva Krista muutti Mikan luo vuonna 2021. Hän oli asunut aiemmin kerrostalossa muun muassa Jyväskylässä ja Mikkelissä omakotitaloalueella, joten maalle muuttaminen oli iso elämänmuutos.

­– Ensimmäinen vuosi oli haastava. Välillä olimme jo aikeissa muuttaa Mikkeliin, Krista muistelee.

Kahden perheen yhteensovittaminen, lasten uuteen kouluun sopeutuminen sekä koulukavereihin tutustuminen veivät aikaa. Krista muistaa, kuinka hänen poikansa oli luokkansa ainut poika ja pieni kyläkoulu tuntui isolta muutokselta kaupunkilaislapsille.

– Mutta nyt, jos ilmoittaisimme lapsille, että muutamme täältä pois, syntyisi takuulla vastalauseita.

Krista huomauttaa, että juurtuminen uuteen paikkakuntaan vaatii oma-aloitteisuutta myös aikuisilta.

– Kun aloin ottaa osaa vanhempainyhdistyksiin ja vetää kerhoja 4H-yhdistyksessä, aloin tutustua ihmisiin. Pian huomasin, etten itse enää olekaan se uusi tyyppi, vaan olin jo päässyt osaksi yhteisöjä.

Kyläkoulu kasvattaa turvallisesti ja lempeästi

Paatelan kyläkoulu on noussut perheessä suureen arvoon.

– Lapsia ei varmasti saisi sitä vaihtamaan, Krista arvelee.

– Kyläkoulussa eri-ikäiset lapset tuntevat toisensa ja tekevät asioita yhdessä. Se on ihan älyttömän ihana juttu. Lisäksi koulussa tehdään paljon retkiä yhdessä.

Krista ja Mika arvostavat sitä, että kyläkoulussa jokainen lapsi saa olla oma itsensä.

–Täällä lapset saavat olla lapsia, rakentaa majoja ja leikkiä ilman tiettyä yläikärajaa. Eikä ole sellaista, että kinutaan vaikka tietynlaisia kenkiä, kuten varmasti isommissa kouluissa on.

Krista ja Mika kokevat, että Juva tarjoaa lapsille turvallisen ja hyvän kasvuympäristön. Perhe viettää paljon aikaa ulkona ja omalla suurella pihalla.

– Elämä on jotenkin rennompaa kuin kaupungissa. Kaksivuotiaskin voi touhuta pihalla ilman välittömiä vaaroja ja koirat voi laskea ovesta pihalle. Ulko- ja sisätilojen raja ikään kuin häviää, Krista tuumaa.

Naapurusto tukena lapsiperheen arjessa

Kristan ja Mikan arki pyörii pitkälti lasten ympärillä. Perhe on löytänyt paljon samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä.

– Meillä on aivan huippunaapurit. Vietämme aikaa toistemme pihoilla, lapset leikkivät yhdessä ja saamme vertaistukea pikkulapsiarkeen, Mika kertoo.

Myös Juvan harrastusmahdollisuudet saavat kiitosta.

– Täällä aikuiset vetävät lasten harrasteryhmiä ja toiminta on laadukasta ja aktiivista. Meidän perheessä lapset harrastavat partiota, ratsastusta, viulunsoittoa ja urheilua.

Mökki 25 kilometrin päässä tarjoaa lisää mahdollisuuksia viettää aikaa luonnossa.

– Meidän elämä pyörii koti-Mikkeli-mökki-välillä, kertoo Mika, joka käy töissä Mikkelissä.

Elämä on tässä ja nyt

Mikan ja Kristan mukaan talo Multamäessä on käynyt heille auttamattomasti pieneksi uusperheen myötä. Kuitenkaan muuttoa he eivät koe realistisena vaihtoehtona.

– Lapset ovat juurtuneet tänne ja kaverit sekä kyläkoulu ovat heille tärkeitä.

Talon kokoa tärkeämpänä perhe pitää sitä, että Juvalla nykyisessä kodissa on hyvä elää, arki on toimivaa ja peruspalvelut lähellä.

– Täällä ei ole sellaista tunnetta, että tarvitsisi mennä mihinkään. Emme elä sitku-elämää, vaan elämä on tässä ja nyt. Täällä lapset voivat kasvaa turvallisesti ja olla aidosti lapsia.

Krista suositteleekin Juvaa myös muille lapsiperheille.

– Etenkin Paatelan kyläkoulu on mahtava. Täällä on edellytykset turvalliselle lapsuudelle.

Teksti ja kuvat Mari-Anna Rossi 

Tämä asukastarina on toteutettu Joutuin, juurruin ja juutuin Juvalle -hankkeessa