Suoraan sisältöön

Tiedote 3.10.2024


Osaa Juvan taajamasta koskenut verkostoveden keittokehotus päättyi 2.10. Verkostosta 26.9 otettujen vesinäytteiden perusteella talousveden laatu täyttää mikrobiologiset laatuvaatimukset ja -tavoitteet.

Veden desinfiointia klooraamalla jatketaan edelleen, mikä voi tuntua lievänä hajuna tai makuna vedessä.

Häiriötilanteen aikana annetut tiedotteet löytyvät Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n sivuilta, osoitteesta www. jarvisaimaanpalvelut.fi.

Perhepäivähoito hoitajan kotona

Perhepäivähoitajan kotona annettavalle perhepäivähoidolle on ominaista turvallinen, kotiympäristössä tapahtuva toiminta. Perhepäivähoitoryhmät ovat eri-ikäisten lasten pienryhmiä, jotka antavat mahdollisuuden lasten yksilölliseen huomioimiseen ja kiinteään yhteistyöhön lasten vanhempien kanssa.

Perhepäivähoitaja on kunnan työntekijä, joka työskentelee itsenäisesti omassa kodissaan vastaten ryhmänsä toiminnasta. Perhepäivähoitaja on yleensä suorittanut perhepäivähoitajan ammattitutkinnon tai muun hoito- ja kasvatusalan tutkinnon täydennettynä työnantajan järjestämällä täydennyskoulutuksella.

Varhaiskasvatusjohtaja toimii perhepäivähoitajien esimiehenä sekä vastaa kunnan perhepäivähoitotoiminnasta.

Anttonen Kirsi

Varhaiskasvatusjohtaja

040 834 1695

kirsi.anttonen(at)juva.fi

Perhepäivähoidon ohjaus, perhepäivähoitajien lähiesimies

Tällä kertaa legoista on rakennettu kulkuvälineitä.

Metsäretkellä voi pyllähtää varvikkoon.

Hämähäkkikeinussa makaamalla on mielenkiintoista tutkia taivasta.