Suoraan sisältöön

PÄIVITYS 5.11.2026 klo 16:00
Vedenjakelua Partalan ja Huttulan alueelle ollaan palauttamassa noin klo 16:30 jälkeen. Muille alueille vedenjakelu voitiin palauttaa jo aiemmin päivällä.

Vedenjakelun palautuessa on hyvin mahdollista että vedessä on aluksi sameutta, jolloin vettä tulee juoksuttaa hanan kylmältä puolelta verkoston huuhtomiseksi. Sameus johtuu putkista irronneesta sakasta, ja ei ole terveydelle vaarallista. Värjäytynyttä vettä ei kuitenkaan tule käyttää kodinkoneissa tai juomavetenä.

Tarvittaessa yhteydenotot päivystysaikaan Juvan tekninen päivystys, puh. 0400 255 195.

TIEDOTE vesikatkosta 5.11.2026

Juvalla on Huttulan/Multamäen/Partalan alueella vedenjakelukatko torstaina 5.11.2026 klo 8:00 alkaen. Katkon piiriin jääviä asiakkaita kehotetaan varautumaan klo 18.00 saakka jatkuvaan vedenjakelun keskeytykseen, mutta katko voi jäädä lyhyemmäksi. Vedenjakelu joudutaan keskeyttämään verkostossa tehtävien muutostöiden vuoksi. Kartat (2 kpl) vesikatkoalueista avautuvat ohessa: Vesikatko 5.11. Juva_kartta1Juva vesikatko 5.11. kartta 2

Huomioitavaa on, etteivät vesijohtoverkostoon liitetyt laitteet toimi katkon aikana. Suosittelemme varaamaan katkon ajaksi vettä astioihin käyttövedeksi ja WC-istuimen huuhtelua varten.  

Vesikatkon jälkeen vedessä saattaa ilmetä sameutta. Pyydämme juoksuttamaan vettä reilusti hanan kylmältä puolelta, kunnes vesi kirkastuu.  

Vedenjakelukatkoista on ilmoitettu tekstiviestillä. Jos et ole saanut tekstiviestiä niin käy lisäämässä yhteystietosi tiedotusjärjestelmään oheisesta osoitteesta: www.jarvisaimaanpalvelut.fi/palvelut/vesihuolto/hairiotiedotteet/ 

Lisätietoja: Jouni Heikkinen puh. 044 417 5272/ Tero Kauppinen puh. 044 417 5814

Juvan elinvoima- ja yrityspalvelut

Juvalle rekisteröityneitä yrityksiä on noin 1600 kappaletta. Kunta tekee aktiivista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa yritysten toimintaympäristön kehittämiseksi. Juvalla toimii säännöllisesti kokoontuva elinvoimatyöryhmä, joka koostuu elinkeinoelämän järjestöjen, kunnan luottamushenkilöiden sekä kunnan viranhaltijoiden edustajista.

Juva tunnetaan tekemisen, mahdollisuuksien ja hyvien palveluiden kuntana, jossa yhdistyvät moderni ja nykyaikainen infra sekä luonnonläheisyys. Hyvät liikunta- ja harrastusmahdollisuudet, kuten vesiliikuntakeskus Sampola, hiihto- ja ulkoilureitit sekä uudehko Martti Talvela -kampus tarjoavat Juvalla laadukkaan arjen.

Kuntamme tärkein liikenneväylä on valtatie viisi, joka varmistaa yrityksillemme toimivat logistiikkaketjut. Juvalta on lyhyt matka kaikkiin Itä-Suomen kaupunkeihin. Lähimmät kaupungit ovat Mikkeli 43 km:n, Savonlinna 60 km:n, Varkaus 51 km:n ja Pieksämäki 60 km:n päässä. Helsinkiin on Juvalta matkaa 270 kilometriä. Meiltä on noin tunnin matka Savonlinnan lentoasemalle. Työssäkäyntialueellamme asuu noin 150 000 henkilöä.

Viitostien varrella sijaitsevissa Vehmaan ja Kylmäpuron yritysalueillamme käy vuosittain miljoonien asiakkaiden virta. Joka päivä ohi kulkee noin 7500–8500 ajoneuvoa.

Juvalla tehdään töitä, jotta yrityksillämme olisi hyvät edellytykset toimia ja kasvaa. Yrityspalveluissa autamme yrityksiä ja yrittäjiä mm. seuraavissa asioissa:

  • Julkisten yrityksille suunnattujen kehittämis- ja investointitukien hakemisessa  

  • liiketoiminnan kehittämisessä

  • Toimitiloja ja yritystontteja koskevissa kysymyksissä

  • Yhteistyöverkostojen rakentamisessa ja oikeiden kumppaneiden löytämisessä 

Lisäksi toimimme aktiivisesti erilaisissa verkostoissa esimerkiksi Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon kauppakamari, Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus, Saimaa Geopark, Mikkelin seudun työllisyysalue, SavonLuotsi Leader, Viitostie ja Visit Mikkeli. Yrityspalvelut on myös osa SavonLuotsi Leaderin vetämää seudulliset yrityspalvelut -verkostoa.

Aloittavien yrittäjien palvelut

Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus tarjoaa maksutonta yrittäjäneuvontaa yrityksen perustamista tai ostamista suunnitteleville juvalaisille. Uusyrityskeskuksen palveluihin kuuluvat muun muassa liikeidean arviointi, liiketoimintasuunnitelman ohjaus, yrityksen perustamis- ja rahoitusneuvonta, asiakashankinnan- ja markkinointisuunnitelman kehittäminen.

Yhteyttä kannattaa ottaa matalalla kynnyksellä. Pääset miettimään yhdessä asiantuntijoiden kanssa, miten edetä yrittäjyyden polulla. Liikeidean ei tarvitse olla valmis, vaan sitä voi kehitellä yhdessä eteenpäin.

Palvelua tarjolla etäyhteyksillä, Juvan lähipalvelupäivinä tai toimistolla Mikkelissä (Maaherrankatu 9-11). Nettiajanvaraus myös käytössä. Lisätietoja: www.mikkelinuusyrityskeskus.fi

Seuraavat lähipalvelupäivät:

  • Torstai 12.11.2026

  • Torstai 10.12.2026

  • Torstai 21.1.2027

  • Torstai 18.2.2027

  • Torstai 18.3.2027

  • Torstai 15.4.2027

  • Keskiviikko 12.5.2027

Samoilla lähipalvelupäivillä palvelevat myös Mikkelin seudun työllisyysalueen työnantajapalvelut sekä SavonLuotsi Leader.


Yrittäjyyteen ja työllisyyteen liittyviä tapahtumia kannattaa seurata myös
Juvan tapahtumakalenterista, www.juvantapahtumat.fi
sekä MikkeliNyt-sivuston valikosta Yritysten kehittäminen. 
 


Yhteystiedot

Simoska Mervi

Kunnanjohtaja

040 013 6202

mervi.simoska(at)juva.fi

Kunnan päivittäisten toimintojen johtaminen, perusturva-asiat, elinvoimaan, yritystoimintaan ja elinkeinotoimintaan liittyvät asiat

Tarima Janne

Elinkeinopäällikkö

050 5675 907

janne.tarima(at)juva.fi

Elinkeino- ja yritysasiat, kunnan elinvoiman kehittäminen