Suoraan sisältöön

Tiedote 3.10.2024


Osaa Juvan taajamasta koskenut verkostoveden keittokehotus päättyi 2.10. Verkostosta 26.9 otettujen vesinäytteiden perusteella talousveden laatu täyttää mikrobiologiset laatuvaatimukset ja -tavoitteet.

Veden desinfiointia klooraamalla jatketaan edelleen, mikä voi tuntua lievänä hajuna tai makuna vedessä.

Häiriötilanteen aikana annetut tiedotteet löytyvät Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n sivuilta, osoitteesta www. jarvisaimaanpalvelut.fi.

Nuorisopalveluiden avustukset

Nuorisopalveluiden avustukset ovat toiminta-avustuksia, jotka maksetaan toteutuneita kuitteja ja/tai selvistyksiä vastaan. Avustuksia myönnetään harkinnan mukaisesti vain järjestön tai toimijoiden omaan toimintaan. Avustusta ei myönnetä toimintaan, johon saadaan muuta tukea kunnalta, valtiolta tai muulta taholta.

Juvan kunnan vapaa-aikapalveluiden avustussäännöt (pdf, 505 kt)

Avustuksia voi hakea läpi vuoden vapaamuotoisella hakemuksella. Avustuksen myöntämiseen kannattaa varmistaa nuoriso-ohjaajalta etukäteispäätös.

Kohdeavustuslomake (pdf, 69kt)

Leiri- ja kohdeavustuslomake (pdf, 73kt)

Avustushakemuksia voi toimittaa:

Himanen Tarja

Nuoriso- ja hyvinvointikoordinaattori

040 707 8243

tarja.himanen(at)juva.fi

Nuorisopalveluyksikön vastaava sekä kunnan hyvinvoinnin koordinointi