Turvallisuus näyttää tilastojen valossa parantuneen Etelä-Savossa.
  • 08.03.2023
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut, Juvan kunta

Pelastuslaitoksen hoidettavaksi tulleiden onnettomuuksien määrä väheni vuonna 2022

Turvallisuus näyttää tilastojen valossa parantuneen Etelä-Savossa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli vuonna 2022 noin 2 900 tehtävää, mikä on noin 17 % vähemmän kuin kolmen edellisen vuoden aikana keskimäärin.

Kesäkuu on ollut aiempina vuosina vilkkain kuukausi pelastustehtävien osalta, mutta viime vuonna onnettomuudet työllistivät pelastuslaitosta eniten elokuussa.

Eniten hälytystehtäviä aiheuttivat liikenneonnettomuudet (484 kappaletta), automaattisen paloilmoittimen tarkastus- ja varmistustehtävät (378 kappaletta) sekä ensivastetehtävät (355 kappaletta).

Tulipaloja oli yhteensä 334. Niissä menehtyi yksi ihminen. Tulipalojen pääasiallinen aiheuttaja oli ihmisen toiminta. Automaattisen paloilmoittimen hälytyksistä 95 % oli erheellisiä aiheutuen mm. ruuan valmistuksesta ja korjaustöistä.

Vahingontorjuntatehtäviä oli 323 ja erilaisia avunantotehtäviä 289. Lisäksi pelastuslaitos hoiti 87 öljyvahinkoa. Ihmisten pelastustehtäviä oli 86 ja eläinten 57.

Pelastuslaitos hankki muun muassa sammutusauton Savonlinnaan, metsäkoneen ja kuljetusalustan maastopalomuodostelmaan sekä miehistöautoja sopimuspalokuntien tarpeisiin. Savonlinnan uusi paloasema valmistui marraskuussa ja sinne päästiin muuttamaan vielä vuoden lopussa.

Turvallisuusviestinnän tavoite saavutettiin

Etelä-Savon pelastuslaitoksen turvallisuusviestinnän tavoitteena on tavoittaa 15 % Etelä-Savon asukkaista turvallisuusneuvonnalla ja -koulutuksilla, erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja joukkoviestinnällä. Vuonna 2022 turvallisuusviestinnällä tavoitettiin tavoitteen mukainen osuus alueen asukkaista. Tilaisuuksia järjestettiin 245 ja niissä kävi yhteensä noin 18 000 ihmistä.

Pelastuslaitoksen sosiaalisen median kanavilla tavoitettiin noin 5 % maakunnan asukkaista. Lisäksi paikallislehdistö julkaisi vuoden aikana satoja uutisia pelastustoimen tehtävistä ja useita turvallisuusneuvonta-aiheisia artikkeleita.

Suunnitellusta valvonnasta toteutettiin 85 %. Palotarkastuksia tehtiin 509 kappaletta. Muita valvontatehtäviä, kuten asuinrakennusten itsearviointeja, paloteknisten laitteistojen pöytäkirjojen valvontaa, kemikaalilainsäädäntöön liittyvää valvontaa sekä asiantuntijapalveluita, toteutettiin 4 546. 

Valmiussuunnitelmia päivitettiin

Varautumisessa pääpaino oli kokonaisturvallisuudessa ja varautumisessa erilaisiin poikkeustilanteisiin niin Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan kuin uhkaavan energiapulan vuoksi. Vuoden aikana päivitettiin erityyppisiä valmiussuunnitelmia ja muun muassa kartoitettiin väestönsuojien tilannetta yhdessä Etelä-Savon kuntien ja muiden viranomaisten kanssa.

Etelä-Savon pelastuslaitos vetää Etelä-Savon valmiusjohtoryhmää sekä laajempaa foorumia, jotka koostuvat maakunnan alueen viranomaisista sekä kuntien, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin edustajista. Etelä-Savon valmiusfoorumi kokoontui muutaman viikon välein käsittelemään Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan Suomen-vaikutuksia, Ukrainan pakolaistilannetta, varautumista mahdolliseen energiapulaan ja sähkökatkoihin sekä muita maakunnan yhteiseen varautumiseen, valmiuteen ja kokonaisturvallisuuteen liittyviä ajankohtaisia asioita.

Hyvinvointialueen valmistelu tiivistyi loppuvuonna

Pelastuslaitoksen edustajat olivat aktiivisesti mukana Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelussa. Vaikka asukkaille ja asiakkaille näkyvät palvelut säilyivät organisaatiomuutoksessa ennallaan, uuden organisaation valmistelussa oli tehtävä paljon esimerkiksi hallintoon ja tietojärjestelmiin liittyvää suunnittelu- ja muutostöitä.

Ensihoito siirtyi Eloisassa kokonaan terveyspalveluiden alle. Pelastuslaitoksen palvelut sijoitettiin hyvinvointialueen pelastus- ja turvallisuuspalveluihin.

”Riskienhallinta, valmiussuunnittelu ja turvallisuuspalvelut on nyt keskitetty samalle toimialalle organisaatiossamme, mikä tuo varmasti paljon hyötyjä. Turvallisuusosaamista ja -resursseja voidaan tehokkaasti käyttää koko Eloisan organisaation ja Etelä-Savon asukkaiden hyväksi”, kertoo pelastus- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja, pelastusjohtaja Seppo Lokka.

Lisätietoja:
pelastus- ja turvallisuuspalveluiden toimialajohtaja, pelastusjohtaja Seppo Lokka, puh. 040 359 7864

pelastuspäällikkö Tuomo Halmeslahti, puh. 044 794 3850
riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä, puh. 040 129 5196