Kiitos kaikille Hyvä arki -messujen näytteilleasettajille, yhteistyökumppaneille ja kävijöille!
Tapahtumassa arvottiin kaikkien leimapassin palauttaneiden kesken yksi vuosijäsenyys ja kaksi kymmenen kerran korttia Vesiliikuntakeskus Sampolaan. Onnettarena toimi Juvan kunnanjohtaja Mervi Simoska.
Vuosijäsenyyden voitti Kyllikki Paunonen-Kuuva
Kymmenen kerran kortit voittivat Tuula Partanen ja Kirsi Halonen.
Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnea voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Hyvä arki -messut 2025
Juvalla järjestettiin ensimmäistä kertaa Hyvä arki -messut elokuun loppupuolella.
Ajankohta: Lauantai 23.8.2025, klo 10–14
Paikka: Martti Talvela -kampuksen ruokala, musiikkiluokka, auditorio ja liikuntahalli, kampuksen piha-alueet, Sampola sekä kirjasto
Kenelle: Kaikille juvalaisille, Juvan kausiasukkaille ja muille hyvästä olosta ja arjesta kiinnostuneille. Tapahtumassa halutaan huomioida eri ikäisten harrastamisen mahdollisuudet ja hyvinvointi.
Tapahtuman sisältö: Tuoda esille, mitä kaikkea Juvalta löytyy hyvään arkeen liittyen. Tapahtumassa eri toimijat, yhdistykset ja yritykset, pääsevät esittelemään toimintaansa ja houkuttelemaan mukaan uusia osallistujia. Näytteilleasettajilla on muun muassa arpajaisia, laji- ja laitekokeiluja sekä pieniä maistiaisia.
Kampuksella palvelee myös kahvila ruokalan tiloissa ja kahvittelua säestää duo Hartsihemmo ja Pirunkeuhko leppoisalla musiikillaan. Kampuksen 5B-luokka kartuttaa luokkaretkirahastoaan ja järjestää arpajaiset kahvion yhteydessä. Kannattaa varata käteistä mukaan!
MESSUPÄIVÄN TARJOUS! 23.8.2025 Sampolaan pääsee uimaan kaksi yhden hinnalla! Sampola on avoinna klo 11-17.
Sampolan näytetunnit: Tule tutustumaan eri liikuntamuotoihin Sampolan yläsaliin! Yläsalissa järjestetään koko päivän ajan vartin mittaisia näytetunteja, jotka ovat kaikille avoimia eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista. Viimeisenä oleva äänimaljarentoutus kestää 45 minuuttia ja sinne mahtuu 25 ensimmäistä.
Kirjaston ohjelma: Haluatko uutta ja inspiroivaa luettavaa? Kirjaston työntekijät antavat lukuvinkkejä niin tietokirjoista kuin kaunokirjallisuudestakin. Päivän aikana pääsee nauttimaan myös leppoisista satuhetkistä. Tule kuulolle!
Kampuksen auditorion ohjelma: Auditoriossa kuullaan messupäivän aikana mielenkiintoisia luentoja ja tietoiskuja eri teemoista. Liikuntatieteiden Maisteri (LitM) ja Xamk Active Life Labin TKI-asiantuntija Jaakko Heikkilä pitää kaksi luentoa: ensimmäinen liittyy liikuntaan ja sen kokonaisvaltaiseen merkitykseen toimintakyvyn ja terveyden kannalta. Toinen luento käsittelee unta: Miksi uni on kehon ja mielen paras investointi?
Seuraavaksi koirien hyvinvointivalmentaja Lotta Lipsanen pitää tietoiskun koiranomistajille: Miten rakennetaan hyvä arki koiran kanssa? Sen jälkeen vuorossa on muskarihetki lapsille ja heidän vanhemmilleen Musiikkiopiston opettaja Marjo Matilaisen johdolla. Lopuksi perehdytään ravitsemusterapeutti Satu Parkkisen kanssa ruokaan ja ravintoon: luennon teema on "Hyvä syöminen tekee hyvää".
Huomioithan, että kampuksella liikutaan sukkasillaan tai käytetään sisäkenkiä! Järjestäjän puolesta tarjolla on myös kenkäsuojia.
Tapahtuma on maksuton sekä kävijöille että näytteilleasettajille!
Tapahtuman järjestäjä: Juvan kunta
Näytteilleasettajat
Eläkeliiton Juvan yhdistys ry
Eläkeliitto on Suomen suurin ja sitoutumaton eläkeläisjärjestö ja tärkein tavoitteemme on ikäystävällinen Suomi. Juvan yhdistyksen toiminta-ajatuksena on tapahtumien ja toiminnan järjestäminen tukemaan jäsenistön vapaa-aikaa, henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja edunvalvontaa. Yhdistys järjestää retkiä ja toimintaa huomioiden tarjonta sekä jäsenistön esittämät toivomukset. Yhdistyksemme osallistuu Eläkeliiton piirin järjestämiin koulutus-, kilpailu- ja muihin tapahtumiin.
Juva | Eläkeliitto
Etelä-Savon hyvinvointialue / Hyte-hanke
Etelä-Savon hyvinvointion koko Etelä-Savon alueen yhteinen alusta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluille. Se on jokaiselle asukkaalle oman hyvinvoinnin tueksi ja myös ohjaustyötä tekeville ammattilaisille monialaisen hyte-ohjauksen tueksi.
Etelä-Savon hyvinvointitarjotin
Etelä-Savon Lintuharrastusyhdistys Oriolus ry
Yhdistyksellä on yli 300 jäsentä ja se toimii Etelä-Savon alueella. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää toiminta-alueellaan lintuharrastusta ja -tutkimusta, luonnon- ja ympäristönsuojelua sekä luonnon monimuotoisuutta. Yhdistys tekee linturetkiä oman maakunnan alueella, eri puolelle Suomea ja ulkomaille. Vuonna 2027 yhdistys täyttää 50 vuotta.
Etelä-Savon Lintuharrastajat Oriolus ry - Etusivu
Etelä-Savon Muistiluotsi
Etelä-Savon Muistiluotsi tarjoaa järjestölähtöistä ohjausta ja neuvontaa muistiin ja muistisairauksiin sekä palveluihin liittyen. Järjestämme vertaistukiryhmiä ja kursseja muistisairaille ja heidän läheisille. Lisäksi järjestämme yleisöluento eri aiheista.
Etelä-Savon Muistiluotsi - Muistiliitto
Hieroja Ari Lauanne
Koulutettu hieroja, jäsenkorjaaja Ari Lauanne. Tehokkaat hierontahoidot, perinteinen jäsenkorjaus, purentalihasten käsittely, kuivakuppaus.
Hieroja Ari Lauanne
Jukajärviyhdistys
Jukajärviyhdistys edistää Jukajärven ja sen ranta-alueiden hyvinvointia, jotta järvi pysyisi hyvin asumis- ja virkistyskäyttöön sopivana.
Juvan helluntaiseurakunta
Jo yli 20 vuotta Kaarihallilla on toiminut Toikkari- ja Kids Action-kerhot kouluikäisille lapsille ja alle kouluikäisille vanhempien kanssa. Jokaisella kerralla on kymmenkunta liikunnallista tai muuta lapsia kiinnostavaa rastipistettä. Sählynpelaaminen niillä viikoilla, jolloin ei ole kerhoja.
Juvan helluntaisrk - lapset ja nuoret
Juvan kamerakerho ry
Juvan kamerakerho on toiminut jo yli 60 vuotta Juvalla. Kerhotoimintaan kuuluvat mm. yhteiset kuvausretket, koulutukset, kilpailut ja Galleria Kuninkaankartanon näyttelyiden järjestäminen.
Juvan kamerakerho Facebook
Juvan Kulttuuri ry
Juvan Kulttuuri ry tukee taloudellisesti, avustuksin, juvalaista kulttuuria!
JUVAN KULTTUURI RY
Juvan käsityöläiset ry
Juvan käsityöläiset ry on perustettu vuonna 1986 tukemaan käsityöläisten toimintaa. Yhdistys järjestää kursseja ja erilaisia tapahtumia käsityötaidon ylläpitämiseksi.
Juvan käsityöläiset ry
Juvan Martat
Kodin ja perheen hyvinvointi, yhdessä tekeminen
Yhdistykset | Martat
Juvan Reuma- ja Tulesyhdistys ry
Yhdistyksen keskeisiä toimintoja ovat liikunta ja virkistys, vertaistukitoiminta, kulttuuri, neuvonta ja koulutus.
Näillä toiminnoilla edistetään jäsenistön terveyttä ja hyvinvointia.
Juvan Reuma- ja Tulesyhdistys ry.
Juvan seniorit ry
Yhdistys toimii alueella eläkeläisten ja ikääntyvien edunvalvojana, yhdyssiteenä ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittajana. Järjestämme jäsenten toiveiden mukaan yhteisiä kokoontumisia ja mielekkäitä tapahtumia. Yhdistys on puolueisiin kuulumaton.
Juvan seniorit ry
Juvan seudun sydänyhdistys ry
Sydänyhdistys toimii alueellisesti sydänterveyden vaikuttajana ja edunvalvojana. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on terveyden, sydän- ja verisuonitautien riskiryhmiin kuuluvien sekä sairastuneiden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisääminen. Yhdistys järjestää sali- ja vesiliikuntaa sekä kerhotoimintaa ja retkiä.
Juvan seurakunta
Juvan seurakunta - läsnä juvalaisten hyvässä arjessa jo vuodesta 1442. Seurakunta on kaikkia ja kaikenikäisiä varten, apuna, tukena ja mukana elämän erilaisissa hetkissä. Hyvää arkea eläen todeksi yhdessä työntekijöiden, vapaaehtoisten ja kaikkien seurakuntalaisten kanssa!
Juva - Pyhän Ristin seurakunta. Meidän oma. - www.juvanseurakunta.fi
Juvan Tuohitaitajat
Järjestämme talvi- ja kesäkurssia tuohenpunonnasta, ja keräämme yhdessä tuohta toimintaamme varten. Pidämme yllä perinteistä käsityötaitoa ja otamme mielellämme uusia harrastajia mukaan joukkoomme.
Juvan Yrittäjät ry
Juvan Yrittäjät ry on juvalaisten yrittäjien yhteisö ja yrittäjyyden edistäjä. Toimimme yhteistyössä Juvan kunnan kanssa. Yhdessä muiden Yrittäjäjärjestöjen kanssa muodostamme laajan verkoston, Suomen Yrittäjät ry:n.
Juvan Yrittäjät - Yrittajat.fi
Järvi-Saimaan kansalaisopisto
Tervetuloa Järvi-Saimaan kansalaisopistoon! Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien yhteinen seutuopisto tarjoaa monipuolisia harrastus- ja oppimismahdollisuuksia. Kurssien lisäksi järjestämme erilaisia tapahtumia ja konsertteja. Tule mukaan oppimaan ja viihtymään - ikään ja taitoihin katsomatta!
Järvi-Saimaan kansalaisopisto – Sulkava-Juva-Rantasalmi
Koirajumppari Lotta
Koirajumppari Lotta on koirien hyvinvointivalmentaja, jonka tavoitteena on koirien ja koiranomistajien hyvä yhteinen arki. Käytännönläheiset koulutusratkaisut perustuvat uusimpaan tutkimustietoon ja koiralähtöiseen ajatusmaailmaan. Palveluihin kuuluu yksityisvalmennusta arki- ja koulutushaasteisiin, verkkokursseja koirien kehonhallinnasta ja virikkeistämisestä sekä yksilöllisiä virikesuunnitelmia.
Koirajumppari Lotta
Lions Club Juva / Luonteri ry
LC Juva/Luonteri ry. on osa maailmanlaajuista hyväntekeväisyysjärjestöä. Lions-toiminta on palkatonta vapaaehtoistyötä juvalaisten lasten, nuorten, perheiden ja vanhusten hyväksi. Kansainvälisen avustusjärjestön kautta annamme apua myös avustushankkeisiin ja katastrofiapuun ympäri maailmaa. Kaikki yleisöltä saatu apu menee kokonaisuudessaan, ilman hallintokuluja avustuskohteeseen. Pääsiäiskeräys yhteistyössä paikallisten markettien kanssa juvalaisten perheiden hyväksi on jo mukava perinne. Laajensimme vastaavaa tuotekeräystä järjestettäväksi myös Lionien Hyvän Päivän (8.10) viikolla. Tervetuloa tutustumaan muuhunkin toimintaamme!
LC Juva/Luonteri ry
Lions Club Juva ry
Valtakunnallisen ja kansainvälisen palvelevan leijonatoiminnan osana toimimme vanhusten, lasten ja nuorten hyväksi.
LC Juva
Mikkelin musiikkiopisto
Mikkelin musiikkiopisto on iloinen oppilaitos, joka tarjoaa monia mahdollisuuksia musiikin opiskeluun. Musiikkiopisto antaa taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää pääasiassa lapsille ja nuorille. Olit sitten kiinnostunut klassisesta tai rytmimusiikista, meiltä saat laadukasta ja monipuolista opetusta. Juvalla opetettavat soittimet ovat piano, viulu, kitara, sähkökitara ja -basso, minkä lisäksi tarjoamme musiikkileikkikoulua alle kouluikäisille. Juvalaiset voivat käydä opiskelemassa myös Mikkelin toimipisteessä, jossa tarjolla on laaja soitinvalikoima. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
MIkkelin musiikkiopisto - alueellinen musiikkiopisto, joka antaa laajaa taiteen perusopetusta
Mikkelin seudun AVH-yhdistys ry
Aivoverenkiertohäiriöllä (AVH) tarkoitetaan aivoverenkierron tilapäistä häiriötä (TIA) tai pysyvän vaurion aiheuttavaa aivoinfarktia tai aivoverenvuotoa. Vertaistuki on toimintamme runko. Alueelliset kerhot ja muu aleellinen toiminta on varmasti sitä parasta vertaistukea niin sairastuneille kuin heidän läheisilleenkin. Toiminnassamme tapaat saman kokeneita ja selvinneitä, jotka varmasti tukevat sinua toipumisen tiellä.
Mikkelin seudun AVH
Mikkelin seudun omaishoitajat ja läheiset ry
Järjestämme omaishoitajille, läheisille sekä omaishoitoperheille erilaista toimintaa, kuten ryhmätoimintaa, teemallisia ryhmiä, Ovet-valmennusta® ja Vertaisuudesta voimaa -kurssia. Tapahtumia esimerkiksi eri teemapäivien ympärille, tutustumispäiviä esim. erilaisiin hoivapaikkoihin, tilaisuuksia musiikin tai muun mukavan yhteisen tekemisen parissa.
Virkistystä esimerkiksi järjestämällä erilaisia retkiä tai konsertteja. Lisäksi neuvomme ja ohjaamme omaistaan tai läheistään hoivaavia erilaisissa tilanteissa sekä autamme esimerkiksi erilaisten hakemusten täyttämisessä.
Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
M&M palvelut Oy / Metal Sport Liikunkeskus
Metal sport liikuntakeskus on monipuolinen liikuntakeskus Juvan keskustassa. Meiltä löytyy puitteet treenaajille lajista lajiin, vasta alkajista kilpaurheilijoihin. Sekä monipuoliset hyvinvointi & palautumislaitteet.
LiikuntakeskusJuva
Nooran jalkaterapia
Tarjoan monipuolisia jalkojenhoitopalveluita terveyden näkökulmasta kotikäynteinä sekä toimitiloissa. Annan myös ohjausta erilaisien jalkaongelmien hoidossa.
Nooran jalkaterapia Facebook
Reko Juva
REKO:ssa asiakkaat tilaavat ruokaa suoraan lähituottajilta ilman välikäsiä. Messuilla toiminnan esittelyä ja lähituottajien tuotteita.
REKO Juva | Facebook
Sirlai Oy
Sirlai Oy tarjoaa esteettömyyskartoituksia ja -suunnittelua, yhteissuunnittelua, sekä esteettömyyskonsultointia. Sirlain kotitoimisto on Mikkelin Graanissa, mutta etätoimiston työpisteitä sijaitsee sekä Mikkelin että Juvan alueella Pihlajasalon saaressa. Pihlajasalossa avautui 8.8.2025 esteettömäksi kunnostettu vuokramökki Rantamaja.
Sirlai
Sportia Juva
Palveleva, monipuolinen urheiluliike. Tekstiilit, kengät, urheiluvälineet.
Sportia Juva Facebook
Taideyhdistys Jutakka ry
Vuonna 1983 perustettu yhdistys, joka tarjoaa taiteenharrastajille oppia ja mahdollisuuden osallistua näyttelytoimintaan. Jutakka on kaikenikäisten kuvataiteista kiinnostuneiden oma yhdistys. Järjestämme vuosittain erilaisia tapahtumia.
Lähellä.fi | Taideyhdistys Jutakka
Tehokari
Teen valokuvausta eri muodoissa
tehokari.kuvat.fi
Tmi Tuula Issakainen
Kokonaisvaltaista hyvinvointia monipuolisen fysioterapian, luontoliikkumisen, hyvän ruuan ja lempeän terveysvalmennuksen avulla juuri sinulle!
Tmi Tuula Issakainen
Ukraina-yhdistys (perustamisvaihe)
Juvan Ukraina-yhteyksien vahvistamiseksi ja ukrainalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemiseksi on suunniteltu perustettavaksi yhdistys. Esittelypisteellä on tarkempaa tietoa asiasta ja myös mahdollisuus ilmoittautua mukaan toimintaan. Kerromme myös pienkeräyksestä koulubussin hankkimiseksi Ukrainaan Juvan yhteistyökuntaan Romaniviin.
Vehmaan talli/Vehmaan ratsastusseura ry
Vehmaan talli on paikkakunnan ainoa Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ratsastuskoulu. Tallin toiminnan laadun takaa ammattitaitoinen ja koulutettu henkilökunta, opetuksesta ja ratsastustunneista vastaa ratsastuksenopettaja tai -ohjaaja. Tunneilla toimivat kiltit, osaavat ja koulutetut hevoset ja ponit. Talli tarjoaa ratsastustunteja (este, koulu, maasto) kaiken tasoisille ja ikäisille ratsastajille, lasten alkeisratsastuksesta kokeneiden ratsastajien ryhmiin. Toimintaan kuuluu ratsastustuntien lisäksi ratsastusleirit ja -kurssit, terapia- ja vammaisratsastus sekä heppakerho.
Tallilla on huomioitu liikuntarajoitteisen liikkuminen. Käytössä on hyvä estekalusto. Tallin vieressä on suuri, valaistu ja aidattu ratsastuskenttä. Vehmaan tallin ponit ovat monelle tuttu näky Juvan kunnan tapahtumissa. Tallin yhteydessä toimii Vehmaan Ratsastusseura ry VehRa, joka järjestää retkiä, harjoitusratsastuskilpailuja ja tapahtumia.
Vehmaan Talli