Suoraan sisältöön

Yksinyrittäjän toimintatukea haetaan kunnalta. 

Tukea haetaan yrityksen kotikunnasta. Juvan kunta on avannut yksinyrittäjien toimintatuen haettavaksi keskiviikkona 15.4.2020.

Yksinyrittäjän toimintatuki on määrältään 2.000 euroa. Juvan kunnalle on vahvistettu avustuserässä enintään 299.309 euron myöntövaltuus, jonka perusteella kunta jakaa yksinyrittäjätukea enintään 149 yksinyrittäjälle. 

Yksinyrittäjän toimintatukeen ovat toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta riippumatta oikeutettuja yrittäjät:

  1. jotka ovat päätoimisia yksinyrittäjiä
  2. joiden taloudellinen toiminta on ollut kannattavaa ennen koronaepidemiaa
  3. joiden taloudellinen tilanne on merkittävästä heikentynyt koronaepidemian johdosta, erityisesti 16.3.2020 jälkeen
  4. joilla ei ole verovelkaa tai joilla on Verohallinnon hyväksymä maksusuunnitelma

Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.


Yksinyrittäjän avustus on nyt haettavissa kunnalta.

Juvan kunta myöntää yksinyrittäjille Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittaman 2.000 euron kertakorvauksen. Tukea voi hakea 31.8.2020 saakka, mutta kehotamme hakemaan sitä mahdollisimman pian. Alla hakuohje ja -lomake:

Ohjeistus:

Tutustu yksinyrittäjän toimintatuen hakuohjeistukseen tästä linkistä. 

Hakulomake:

Yksinyrittäjän toimintatuen hakulomakkeen pääset avaamaan tästä linkistä.

Lisätietoja

Kärki Mika

Kehittämispäällikkö

040 013 5087

mika.karki(at)juva.fi

Yrityksiin liittyvät asiat, elinkeinoasiat