
- 05.05.2025
- Vapaa-aika ja matkailu, Juvan kunta, Hankkeet
Juvalla kartoitetaan matkailupalveluiden tuotteistamista
Vuoden 2025 aikana selvitetään, millainen on juvalaisten matkailu- ja kulttuuriyrittäjien nykytilanne, osaaminen, haasteet ja toiveet palveluiden tuotteistamiseen. Tavoitteena on kehittää yrittäjien olemassa olevia ja uusia palveluita.
Seikkaillen Saimaalle -hankeperhe on saanut uuden tulokkaan, kun Seikkaillen Saimaalle 1.5 -hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen SavonLuotsi Leaderilta. Juvan kunnan toteuttama esiselvityshanke koskee matkailupalveluiden tuotteistamista. Hankkeen tuloksia hyödynnetään myöhemmin Seikkaillen Saimaalle 2 -palveluntuotteistamishankkeen suunnittelussa ja rahoitushaussa. Esiselvitys toimii ajantasaisena tilannekuvana varsinaisen palveluntuotteistamishankkeen kokoamisessa ja rahoitushaussa.
– Esiselvityshanke antaa meille arvokasta pohjatietoa paikallisten matkailualan yritysten palveluiden nykytilasta ja tarpeista, jotta isompi Seikkaillen Saimaalle 2.0 -palveluntuotteistamishanke saadaan räätälöityä juuri meille sopivaksi. Huolellinen esiselvitys varmistaa, että hankehakemuksessa otetaan huomioon juuri paikallisten yrittäjien tarpeet ja toiveet, sillä yrittäjät ovat oman toimintansa parhaita asiantuntijoita, kuvailee Juvan kunnan matkailusihteeri ja meneillään olevan Seikkaillen Saimaalle -investointihankkeen projektipäällikkö Rauli Koistinen.
Esiselvityshanke on puolen vuoden tiukka rykäisy, ja se toteutetaan tulevan kesän ja syksyn aikana ostopalveluin. Hanke toteutetaan vahvassa yrittäjäyhteistyössä, sillä jo hakuvaiheessa hanketta luonnosteltiin yhdessä Juvan Yrittäjät ry:n kanssa.
– Vaikka hankkeeseen ostetaan palvelumuotoilua ulkopuoliselta asiantuntijalta, niin sekä kunta että yrittäjäjärjestö ovat mukana suunnittelemassa tilaisuuksia sekä paikallisena äänenä. Samalla turvataan se, että paikalliset yrittäjät tulevat kuulluksi, kertoo Koistinen.
Hankkeessa kartoitetaan vuoden 2025 aikana paikallisten matkailu-, palvelu- ja kulttuurialan toimijoiden – kuten palveluyrittäjien sekä yhdistys- ja seuratoimijoiden – nykytilannetta ja valmiuksia palveluiden tuottamiseen. Tavoitteena on tunnistaa toimijoiden tarpeet ja toiveet palvelutuotannon kehittämiseksi sekä selvittää mahdollisuuksia liiketoiminnan laajentamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään osaamisen päivittämiseen ja kehittämistarpeisiin palvelutuotteistamisen näkökulmasta.
– Selvitys toteutetaan ostopalveluna tehtävän kyselytutkimuksen ja yleisöluento-työpajamuotoisten yleisötilaisuuksien muodossa. Lopputulos on julkinen loppuraportti, joka on kaikkien vapaasti hyödynnettävissä, kertoo Koistinen.
Kilpailutus hankkeen toteuttajasta on avoinna 9.5.2025 saakka. Tarjouspyyntö on nähtävissä ja jätettävissä Cloudiassa.
Osa matkailun 10-vuotissuunnitelmaa
Juvalaiselle matkailukentälle on luotu 10-vuotissuunnitelma jo vuonna 2019. Suunnitelma ohjaa matkailukentän kehittämistä ja se on jaoteltu kolmeen erilaiseen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin toimintaympäristön saamiseen hyvään peruskuntoon, meneillään olevassa toisessa vaiheessa painostetaan toimintaympäristön kehittämiseen ja kolmannessa vaiheessa tuotteistetaan matkailupalveluita. Suunnitelman pohjana on toiminut muun muassa Ville Laitisen Jyväskylän ammattikorkeakoululle vuonna 2020 valmistunut Juvan kunnan matkailutilanne ja kehittämistarpeet -niminen opinnäytetyö haastatteluineen.
Seikkailen Saimaalle -esiselvityshanke on pohjatyötä kolmanteen vaiheeseen siirtymisessä. Rauli Koistinen kertoo, että isossa kuvassa kyse on elinvoimasta: miten juvalaista matkailutuloa saadaan kasvatettua, viipymiä pidennettyä ja eurot jäämään Juvalle.
10-vuotissuunnitelma pähkinänkuoressa
Vaihe 1: vuodet 2019–2023
Matkailun toimintaympäristön rakentaminen hyvään peruskuntoon fyysisen ja virtuaalisen toimintaympäristön osalta.
Vaihe 2: vuodet 2023–2026
Matkailun toimintaympäristön kehittäminen luonto- ja aktiviteettimatkailukärjellä: käynnissä oleva ”Seikkaillen Saimaalle” -hankekokonaisuus ja muut hankkeet ja projektit, joissa Juva on mukana. Tuotteistamishankkeen esiselvityshanke vuonna 2025.
Vaihe 3: vuodet 2026–2029
Matkailun toimintaympäristön tuotteistamiskokonaisuus ”Miten saada kehitetystä toimintaympäristöstä eurot Juvalle?”. Juvan monipuolista, hankemuotoisesti kehitettyä matkailun ja vapaa-ajanvieton toimintaympäristöä tuotteistetaan palvelumuotoilun keinoin eli kuluttajille tuotetaan uusia ja jatkokehitetään markkinoilla olevia palvelutuotteita ja -paketteja.
Toimijoiden kanssa yhteistyössä kehitetyt palvelutuotteet ja -kokonaisuudet voivat olla esim. metsästys- ja kalastusmatkailutuotteita, esteettömyystuotteita, retkeily-, pyöräily-, luontoliikuntatuotteita, lähiruoka- ja luontoruoka/ruokailutuotteita ja uusia majoitustuoteavauksia. Palvelupaketit tarjotaan kuluttajille pääosin digitaalisia kaupankäynnin alustoja hyödyntäen, jotta ostaminen olisi helppoa, vaivatonta ja paikkariippumatonta.
Lisätietoja
Matkailusihteeri Rauli Koistinen
rauli.koistinen@juva.fi
puh. 0400 136 213