- 12.01.2026
- Kasvatus ja koulutus, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Kuntainfo, Juvan kunta
Perheille yhteistä tekemistä perheryhmä- ja kohtaamispaikkatoiminnasta
Yhdessäoloa ja tukea
Juvalla toimiva avoin perheryhmätoiminta kutsuu perheitä yhteiseen tekemiseen ja vertaistukeen. Toiminta järjestetään keskiviikkoisin klo 9.30–11.30 Sampolassa. Ohjelmassa on leikkiä, askartelua, yhdessä ruokailua sekä ohjattu lorutuokio, joka on monen lapsen suosikki. Mahdollisuus lämmittää oma lounaseväs, kahvia ja välipalatarvikkeita on paikan päällä. Toimintaan ovat tervetulleita lapsia kotona hoitavat isät, äidit ja isovanhemmat lapsineen. Mukaan voi tulla tapaamaan muita vanhempia, jakamaan kuulumisia sekä juttelemaan arjen tärkeistä asioista kahvittelun lomassa. Ilmoittaudu mukaan ensimmäisellä käyntikerralla. Vanhemmille on tarjolla myös ammattilaisen tukea, keskustelua kasvatuksesta, lapsen kehityksestä ja lapsiperheen arjesta, omien toiveiden mukaisesti. Lapsille on tarjolla leikkiseuraa ja tekemistä. Avoimen perheryhmän toiminta keskittyy syys- ja kevätkauteen, loma-aikoina toiminta on tauolla.
Keväällä järjestetään lisäksi avoin kohtaamispaikkatoiminta kerran kuussa torstai-iltaisin klo 16.30–18.30 (22.1., 19.2., 19.3., 16.4. ja 21.5.), jonne perheet voivat tulla viettämään aikaa yhdessä. Kohtaamispaikkatoiminta järjestetään yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Illoissa on mukana asiantuntijoita vaihtuvien teemojen mukaisesti. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla torstaina 22.1. ovat esittelyssä kirjaston palvelut ja 19.2. teemana on Liikkumisen ilo – liikkumista toiminnallisen temppuradan merkeissä, ja silloin JiiKoo esittelee toimintaansa. Kevään muiden kertojen teemat vahvistetaan lähempänä ajankohtaa. Tiedot löytyvät Juvan kunnan verkkosivuilta kohdasta Avoin varhaiskasvatus. Illoissa on luvassa samanlaista mukavaa yhdessäoloa ja leikkiä kuin aamupäivissä.
Yhdessäoloa ja asiantuntijatukea
- Moni vanhempi kokee tärkeäksi sen, että lapsi saa seuraa ja oppii sosiaalisia taitoja. Samalla aikuiset saavat jakaa arjen iloja ja haasteita turvallisessa ympäristössä. Meille voi tulla juuri sellaisena kuin olet. Täällä on lupa olla oma itsensä ja saada tukea, kuvailee Kauppinen ryhmäperhetoiminnan ydintä.
Äidit Titta Väätäinen ja Jasmin Pylkkänen ovat käyneet lastensa kanssa avoimessa perheryhmätoiminnassa säännöllisesti.
- Me olemme käyneet täällä siitä asti, kun lapsi täytti vuoden. Minulle tärkein motiivi on ollut se, että lapsella on ikätovereita. Mutta samalla olen saanut paljon vertaistukea – ihan huomaamatta, kertoo Titta Väätäinen, puolitoistavuotiaan Teo-pojan äiti.
- Kun tapaa muita vanhempia samassa elämäntilanteessa, saa uusia näkökulmia ja ajatuksia. Ja kyllä se sosiaalinen puoli aikuisellekin on iso juttu. Tänne on aina kiva tulla, täällä on positiivinen fiilis, jatkaa Väätäinen.
Jasmin Pylkkänen on käymässä Nooan, Meean ja Milon kanssa. - Meille tämä on ollut iso osa arkea, kertoo Jasmin Pylkkänen.
- Vaikka olisi kuinka väsynyt, niin tänne on aina lähdetty. Täällä lapsilla on kivoja leikkejä, ja voin myös itse hetken hengähtää. Olen kotoisin pääkaupunkiseudulta, enkä tuntenut täältä aluksi ketään. Avoin perheryhmätoiminta on ollut se paikka, jossa olen saanut jutella ja jakaa kokemuksia toisten äitien kanssa. Se on ollut korvaamatonta, kuvailee Jasmin kokemuksiaan avoimesta perheryhmätoiminnasta.
Ehdota nimeä uudelle lapsiperheiden avoimelle kohtaamispaikalle Juvalla!
Jätä ehdotuksesi 22.1.2026 mennessä alla olevaa linkkiä klikkaamalla: https://link.webropolsurveys.com/S/EA6C5F75099CC7B3
Halutessasi voit osallistua arvontaan, nimiehdotuksen jättäneiden kesken arvomme kolmelle vastaajalle perhelipun Vesiliikuntakeskus Sampolan uimahalliin.
Perhelippu on käytettävä vuoden 2026 aikana.
Linkki kyselyyn löytyy myös Lapsiperheiden avoin kohtaamispaikka -osiosta kunnan verkkosivuilta.https://www.juva.fi/lapsiperheiden-avoin-kohtaamispaikka
Lisätietoja:
Titta Kauppinen,
perheryhmätoiminnan ohjaaja,
titta.kauppinen@juva.fi,
puh. 040 351 8687

