Suoraan sisältöön

Oksanrannat elävät unelmaansa Loukion hovissa – ”Hyvä kasvuympäristö lapsille sinetöi ostopäätöksen”

Kun Iida-Eveliina ja Eelis Oksanranta perheineen muutti Juvalle syksyllä 2023, he etsivät ennen kaikkea tilaa eläimille sekä hyvää kasvuympäristöä lapsille. Muutto Juvalle mahdollisti Oksanrannoille heidän kaipaamansa perhekeskeisemmän arjen ja omien arvojen mukaisen elämäntavan.

Koivukujan päästä aukeaa huikea näkymä maalaismaisemaan. Katseen vangitsee 200-vuotias keltainen herraskartano, jonka edustalla on suuria, ikivanhoja puita, taustalla siintää lampi ja ympärillä levittäytyy 170 hehtaaria maata.

Kartano oli vuosikymmeniä ilman vakituista asutusta, kunnes Hyvinkäältä kotoisin olevat yrittäjät Iida-Eveliina ja Eelis Oksanranta ostivat sen vuonna 2023 ja muuttivat tilalle saman vuoden syksyllä pysyvästi asumaan. Perheeseen kuuluu kolme lasta – Auri, 4, Ossian, 3 ja Iiro, 1,5 – neljäs lapsi syntyy heinäkuussa.

– Muutimme tänne vähän ennen kuin Iiro syntyi. Meillä oli pientila Etelä-Suomessa, mutta se ei tilana palvellut meitä, koska sinne ei mahtunut eläimiä, Iida-Eveliina kertoo.

Nyt tilalla käyskentelevät koirat, kanat ja lampaat karitsoineen.

Historiallinen herraskartano kaupan päälle

Oksanrannat olivat ihastelleet Juvan Nuutilanmäessä Vitostien läheisyydessä sijaitsevaa Loukion hovia jo pari vuotta. He olivat jo mielessään suunnitelleet siihen erilaista yritystoimintaa ja haaveilleet omavaraisesta ja luonnonläheisestä elämästä.

Vuonna 2023 perhe oli viettämässä juhannusta Eeliksen vanhempien luona Joensuussa, ja kotimatkalla he päättivät pyörähtää Loukion hovin pihassa.

– Ihastuimme kovasti tilaan. Sovimme näytön seuraavalle päivälle, ja ihastuimme entistä enemmän, Iida-Eveliina kertoo.

Valtava 170 hehtaarin tila kiinnosti erityisesti, sillä pariskunta oli jo pitkään halunnut ostaa metsää. Tällä kertaa he pärjäsivät tarjouskilpailussa, sillä metsätila sisälsi myös rakennuksia, ja he olivat valmiita muuttamaan tilalle.

– Nauroimme, että ostimme metsän ja saimme kartanon kaupan päälle, Iida-Eveliina naurahtaa.

Kartanon suuret remonttitarpeet eivät pariskuntaa pelästyttäneet. Pariskunta rakentaa uutta taloa pihapiiriin ja remontoi kartanoa vähitellen. He suhtautuvat tekemiseen pitkäjänteisesti ja omaehtoisesti.

– Emme ole aiemmin olleet remontoijia, mutta tykkäämme tehdä itsellemme asioita. Siitä kumpuaa myös omavaraisuushaave. Avaimet onneen ja pärjäämiseen ovat itsellä, Iida-Eveliina muistuttaa.

Ihanteellinen kasvuympäristö ratkaisi

Lopullisen ostopäätöksen sinetöi kasvuympäristö, joka osoittautui lapsille ihanteelliseksi. Selvisi, että aivan tilan lähellä on perhepäivähoito, ja lapset pääsevät varttuessaan kyläkouluun.

– Lasten hyvä kasvuympäristö on meille tosi tärkeää. Maalla on lasten ehdottomasti parempi asua kuin kaupungissa. Yhteisöllisyys ja vähän pienemmät piirit olivat myös asioita, joiden takia halusimme pois pääkaupunkiseudulta, Iida-Eveliina selvittää.

Oksanrantojen arvomaailma ja elämäntapa istuvatkin täydellisesti Juvan maalaismiljööseen, jossa luonto on lähellä ja ruoantuotantoa vielä suhteellisen paljon. Pariskunnalle oli tärkeää, että uudessa kodissa lapset voisivat kasvaa lähellä luontoa ja syödä ruokaa, joka on tuotettu puhtaassa ympäristössä.

– Saamme kananmunat omalta tilalta, ja myöhemmin myös lampaanlihan ja hunajan. Metsästämme, kalastamme ja marjastamme, ja ostamme esimerkiksi lihat ja raakamaidon läheisiltä luomutiloilta, Iida-Eveliina selvittää.

Kyläläiset ottivat avosylin vastaan

Ennen muuttoa Oksanrannat eivät tienneet Juvalta juuri muuta kuin ABC:n ja sen, että paikka oli vitostien varrella hyvien kulkuyhteyksien päässä. Heillä ei ollut Juvalla verkostoa tai ylipäänsä yhtään tuttua. Muutto ei kuitenkaan tarkoittanut yksinäisyyttä – päinvastoin.

– Olemme tutustuneet yllättävänkin paljon ihmisiin ja meidät on otettu tosi lämpimästi vastaan, Iida-Eveliina sanoo hymyillen.

Juvan yhteisöllisyys ja vahva maanviljelyskulttuuri ovat luoneet verkostoja ja tuoneet elämään useita uusia ystäviä. Oksanrannat ovat löytäneet samanhenkisiä ja samanlaiset elämänarvot omaavia nuoria perheitä ja tilallisia, joiden kanssa jaetaan arkea ja neuvoja. Apua saa moniin eteen tuleviin pulmiin, kuten traktorin huoltoon.

Merkityksellistä ja maanläheistä elämää

Iida-Eveliinan mukaan Juvan parhaita puolia ovat perinteikkäät arvot, turvallinen ja terveellinen kasvuympäristö lapsille, leppoisuus, yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys.

Iida-Eveliina arvostaa sitä, että heidän elämästään on tullut Juvalle muuton myötä oman näköisempää ja merkityksellisempää. Muun muassa uuden oppiminen ja kehittyminen tekevät Iida-Eveliinan mielestä elämästä merkityksellistä.

– Olemme kaupunkilaisia, eikä meillä ole kokemusta siitä, miten vaikka lampaat teurastetaan ja ruho leikataan. Haluan myös oppia, miten villa käsitellään. Nämä ovat loppujen lopuksi yksinkertaisia asioita, mutta kuinka moni niitä enää nykypäivänä osaa tehdä? Me olemme uteliaita oppimaan, Iida-Eveliina sanoo.

Loukion hoviin muuttaminen on tehnyt myös elämästä maanläheisempää ja tietyllä tavalla yksinkertaisempaa.  

– Vähän kuin olisi palannut ajassa taaksepäin perusasioiden äärelle, yksinkertaisempaan elämään. Oli tosi iso muutos lähteä tänne ja se vaati rohkeutta, mutta se on kannattanut.

Juvan maaseudulle muuttaminen on tuntunut perheen mielestä juuri oikealle ratkaisulle.

– Se, että tulimme tänne, oli valinta sekä oman että lasten hyvinvoinnin eteen. On ihana nähdä, kuinka iloisia ja onnellisia lapset täällä ovat. Näemme, että tällainen elämäntapa ja kasvuympäristö ovat ehdottomasti lastemme parhaaksi, Iida-Eveliina hymyilee.

Teksti ja kuvat Mari-Anna Rossi 

Tämä asukastarina on toteutettu Joutuin, juutuin ja juurruin Juvalle -hankkeessa