• Päätös julkaistu 11.05.2021
  • Kuulutus

Varhaiskasvatuksen opettaja

Tehtävän kuvaus
Tehtävien hakuaikaa on jatkettu. Aiemmin saapuneet hakemukset otetaan huomioon. 

Haemme kahta (2) varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin Päiväkoti Apilaan.

Työsopimussuhteiset tehtävät täytetään 2.8.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävän kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 §:n ja 75 §:n mukaisesti.

Haemme joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa, joka on kiinnostunut kehittämään pedagogiikkaa lasta osallistaen, positiivisen vuorovaikutuksen menetelmin. Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lapsiryhmän toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista Juvan kunnan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

Tarjoamme mielenkiintoisen työn ammattitaitoisessa ja kannustavassa työyhteisössä uusissa tiloissa Martti Talvela -kampuksella. Päiväkotimme arjessa korostuu vahva yhteisöllisyys ja ryhmien välinen yhteistyö. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja, motivoituneisuutta, joustavuutta ja oma-aloitteisuutta.

Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus ennen tehtävän vastaanottamista.

Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi
(Mikäli hakeminen Kuntarekryn kautta ei ole mahdollista, hakemuksen voi toimittaa myös postitse osoitteeseen Juvan kunta, varhaiskasvatus, Juvantie 13, 51900 JUVA. Kuoreen merkintä: Hakemus. Hakemuksia ja liitteitä ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään käsittelyä varten.)

Haku päättyy: 23.5.2021 klo 23.59
Työsuhteen kesto: Vakinainen
Työn luonne: Kokoaikatyö
Työ alkaa: 2.8.2021 tai sopimuksen mukaan
Palkkaus: KVTES

Yhteystiedot
Pauliina Jordan, päiväkodinjohtaja/vs. varhaiskasvatusjohtaja,
puh. 0400 135 016, pauliina.jordan@juva.fi

Työnantajakuvaus
Juva on vireä ja viihtyisä kunta Etelä-Savossa 5-tien varressa, Järvi-Suomessa. Juvalta löydät puhdasta luontoa, laadukkaat julkiset palvelut ja kattavat kaupalli­set palvelut. Monipuoliset harrastus- ja vapaa-ajanpal­velut ovat sinua lähellä. Arki on sujuvaa.

Juvan kunta on työnantajana henkilöstöä arvostava ja kehittymistä tukeva. Työskentelemme sekä yksilön että yhteisön hyvinvoinnin ja tuloksellisuuden parantamisek­si. Juvan kunta on savuton työpaikka.