• Päätös julkaistu 22.04.2020
  • Kuulutus

Logistiikan asiantuntija Juvan kunnan elinkeinotoimeen

Kyseessä on Juvan kunnan ja kehittämisyhtiö MikseiMikkeli Oy:n 18 kuukautta kestävä yhteishanke, joka on saanut rahoituksen Etelä-Savon maakuntaliitolta. Hanketta hallinnoi Juvan kunta ja työn sijoittumispaikka on Juva.

Hankkeen tavoitteena on, että niin Juvalle kuin Mikkeliin syntyisi toisiaan liiketoiminnallisesti tukevat logistiikkakeskukset niin, että hankkeissa löydetään yhteistyökumppanit niin rahoittajien, operoijien kuin keskusten asiakkaiden kesken. Hankkeessa selvitetään keskusten perustamisen vaatimuksia ja mahdollisuuksia Mikkeliin ja Juvalle. Hankkeella pyritään myös luomaan järkevä logistikkakeskukseen liittyvä toimintaympäristö, josta on hyötyä koko Etelä-Savon maakunnan yrityselämälle, koska alueelta puuttuu tehokas logistiikkatoiminta, joka hyödyttäisi eritoten haja-asustusalueen yrityksiä. Muutosta halutaan kalliisiin logistiikkakuluihin Etelä-Savolle uudenlaisella toimintatavalla. Lisätietoa hankkeesta saa parhaiten hankesuunnitelman kautta, joka voidaan toimittaa erikseen sähköpostitse hakijan pyynnöstä (ts. sähköpostipyyntö Mika Kärjeltä osoitteesta mika.karki@juva.fi).

Työ vaatii aktiivista asiakaskontaktointia, laajaa verkostoa logistiikan sektorilta sekä pitkäaikaista ja hyvää tietämystä logistiikasta sekä terminaali/operaattoritoiminnasta.

Katsomme eduksi logistiikka-alan koulutuksen, kuten amk-insinööri ja eritoten tilaus- ja jakelukeskuksen SCM-erikoiskoulutuksen.

Arvostamme positiivista asennetta, aktiivista ja joustavaa työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja ilmaisutaitoja sekä asiakaspalvelukokemusta. Oma auto on välttämätön.

Työpaikkaa haetaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi

Haku päättyy: 7.5.2020 klo 10.30
Työsuhteen kesto: Määräaikainen
Työn luonne: Kokoaikatyö
Työ alkaa: 1.8.2020
Palkkaus: Palkkatoivomus

Hakuilmoitusta pääset lukemaan klikkaamalla tästä (pdf, 46 kt)