Suoraan sisältöön
Vanha hautausmaa ja tuulimylly

Vanha hautausmaa ja tuulimylly

Avoinna

Koko vuoden

Savonlinnantien varressa, Hilduria vastapäätä sijaitsee Juvan vanha hautausmaa, viljanmakasiini ja tuulimylly.

Juva on niitä harvoja Suomen keskiaikaisia seurakuntia, joiden perustamisasiakirja on säilynyt. Piispa Maunu Tavast ja Juvan kappelin talonpojat sopivat seurakunnan perustamisesta 19.1.1442.
Juvan entiset kirkot ovat sijainneet vanhan hautausmaan alueella. Varsinaista tietoa niistä on vasta 1600-luvulta alkaen. Lähteiden mainitsema kirkko lienee rakennettu vuosien 1666-1676 välisenä aikana. Se tuhoutui myrskyssä.

Vanha kirkko saatiin Juvalle vuonna 1729. Sen peruskivet ja viinikellari näkyvät maassa edelleen. Sittemmin pieneksi käynyt kirkko purettiin ja lahjoitettiin Anttolan kappeliseurakunnalle vuonna 1870, jonne se pystytettiin uudelleen. Nykyinen Juvan kivikirkko valmistui 1863.

Vanhalla hautausmaalla sijaitsevat mm. Juvan kirkkojen, Poppiusten pappissuvun ja vapaussodan muistomerkit.

Viljamakasiini ja tuulimylly 1800-luvulta

Juvan pitäjän viljamakasiini on vuodelta 1835 ja sijaitsee alkuperäisellä paikallaan vanhan Savonlinnantien varrella, Hilduria vastapäätä. Tuulimylly on vuodelta 1866 ja alkuaan peräisin Lehtikankaalta Pohjois-Juvalta. Tähän paikkaan se siirrettiin Vehmaan kylältä vuonna 1953. Juvan museo aloitti toimintansa täällä vuonna 1951.

Nykyään viljamakasiinilla järjestetään kesänäyttelytoimintaa, ja Kotiseutu- ja museoyhdistys vuokraa tilaa.

• Yritykset / kunnat / pankit 100€/pv
• Järjestöt 50€/pv
• Yksityishenkilöt 10€/pv
• Näytteilleasettajat 50€/vko

Yhteydenotot:
Mirja Veentaus, yhdistyksen hallituksen pj. 040 582 4657 ja mirjaveentaus(at)hotmail.com