- 13.11.2025
- Kuntainfo, Juvan kunta
Rakennetaan yhdessä Meidän Juvaa
Vastaa strategiakyselyyn 1.12. mennessä
Juvan kunnassa on aloitettu uuden Meidän Juva 2040 kuntastrategian valmistelu yhdessä päättäjien, kuntalaisten, järjestöjen, yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä pitkän aikavälin suunnitelma, joka ohjaa kunnan päätöksentekoa, toimintaa ja talouden kehittämistä. Strategian valmistelussa keskeistä on vuorovaikutus kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa. Strategia ei ole vain hallinnollinen asiakirja, vaan se perustuu yhteisiin näkemyksiin siitä, mitkä asiat ovat Juvalle tärkeimpiä ja mihin suuntaan kuntaa halutaan kehittää. Tavoitteena on, että kunnanhallitus hyväksyy uuden kuntastrategian kevään 2026 aikana.
– Strategiaa varten kerätään kunnan työntekijöiden ja kuntalaisten mielipiteitä ja näkemyksiä kyselyin ja työpajojen avulla. Strategian sisältö on valtuuston tärkeimpiä päätöksiä ja siksi valtuuston puheenjohtajat ovat mukana myös ohjausryhmässä, kuvailee valtuuston puheenjohtaja Viivi Immonen.
– Strategiaprosessi etenee kuin juoksureitti: on lähtölaukaus, välietappeja ja yhteinen maaliviiva. Juoksu symboloi tasaista etenemistä sopivalla vauhdilla sekä Juvan vahvuuksia – aktiivista elämäntapaa, yhteisöllisyyttä ja liikunnan merkitystä hyvinvoinnille, kuvailee Viivi Immonen talven ja kevään kestävää strategiamaratonia.
– Strategialla on tärkeä tehtävä, sillä se ohjaa päätöksentekoamme. Mitä useampi kuntalainen osallistuu vastaamalla kyselyyn ja työpajoihin, sitä tarkemmin strategia edustaa kuntalaisten mielipidettä, muotoilee valtuuston 2.varapuheenjohtaja Ville-Pekka Kuusisto.
Juvan kunta kutsuu sinut mukaan strategiatyöhön
Osana kunnan kehittämistä on kunnan verkkosivuilla joulukuun alkuun saakka kaikille avoin kysely. Sillä kerätään näkemyksiä Juvan nykytilasta ja tulevaisuuden kehittämistarpeista Meidän Juvan rakentamisessa. Vastauksia hyödynnetään kuntastrategian valmistelussa.
Kyselyyn voivat osallistua kaikki Juvan kehittämisestä kiinnostuneet. Kysely löytyy sähköisenä Juvan kunnan verkkosivulta osoitteesta
https://www.juva.fi/meidan-juva-2040, ja samalla sivulla kerrotaan strategiatyön etenemisestä.
Paperisena kyselyn voi täyttää kunnantalolla, kirjastossa ja terveysasemalla. Vastausaika on 12.11.-1.12.2025.
Vastaaminen kestää noin 5–10 minuuttia. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan mm. uimahallilippuja ja tuotepalkintoja.
Kyselyn lisäksi järjestetään työpajoja, joissa keskustellaan Juvan tulevaisuuden suunnasta ja kuntastrategian painopisteistä. Työpajat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Paikat vahvistetaan lähempänä ajankohtaa.
13.1. klo 18 kaikille avoin työpaja
20.1. klo 18 työpaja erityisesti järjestöille ja yrittäjille
Tervetuloa mukaan rakentamaan Juvaa yhdessä!
Lisätietoja:
Viivi Immonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja
viivi.immonen.lh@juva.fi, p. 050 3535584
Mervi Simoska, kunnanjohtaja,
mervi.simoska@juva.fi, p. 0400 136 202

