Juvan kunta pääomittaa omistamaansa Kiinteistö Oy Juvan Puulaaksoa
  • 08.09.2025
  • Työ ja yrittäminen, Kuntainfo, Juvan kunta

Juvalla työpaikat tärkeitä – Puulaakson toiminta halutaan varmistaa

Juvan kunta pääomittaa omistamaansa Kiinteistö Oy Juvan Puulaaksoa

Juvalla työpaikat tärkeitä – Puulaakson toiminta halutaan varmistaa

Yhtiö on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin vuokralaisensa Sisuwood Oy:n vuokrarästien takia. Sisuwood Oy hakeutui konkurssiin elokuun 2025 lopulla oltuaan sitä ennen yrityssaneerauksessa. 

Juvan kunnanhallitus päätti pääomittaa kiinteistöyhtiötä 100 000 eurolla. Lisäksi se esittää kunnanvaltuustolle, että tämän lisäksi kunta varaisi lisämäärärahaa 150 000 euroa Kiinteistö Oy Juvan Puulaakson pääomittamiseksi. 

-On valitettavaa, että kunta joutuu tukemaan kiinteistöyhtiötään, mutta tällä haluamme varmistaa sen, että yhtiö pystyy suoriutumaan velvoitteistaan ja tilat säilyvät kunnossa, toteaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Ritva Hänninen. 

Sisuwood Oy:llä oli noin 50 työntekijää, joiden työt päättyvät yhtiön konkurssiin. Juvalla on pitkät perinteet puunjalostusteollisuudella. – Tällä ratkaisulla kunta pyrkii siihen, että jatkossakin tämän tai jonkin muun alan toimintaa olisi Puulaaksossa, kertoo Hänninen. Kunnanvaltuusto käsittelee lisämäärärahaesitystä kokouksessaan 29.9.2025. 

Talousarviovalmistelu liikkeelle 

Juvan kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2026 talousarvion kehykset sekä talousarvion laadintaohjeet. Talousarvion linjaukset perustuvat vuoden 2024 taloustyöryhmän linjauksiin. Hallitus nimesi uuden työryhmän toimikaudekseen. Parlamentaarinen työryhmä tukee kunnan talousarvion laadintaa.  

– Kehys on tiukka, ja ilmassa on paljon epävarmuutta. Viime viikolla maan hallitus teki linjauksia monista asioista ensi vuoden osalta, joilla on vaikutusta kuntiinkin, toteaa kunnanjohtaja Mervi Simoska. 

Samalla hän jatkaa, että viime vuosina kunnat ovat tottuneet muutoksiin, sopeuttamaan toimintaansa ja tekemään muutoksia, vaikkei tulevaisuutta olekaan voinut hyvin ennustaa. – Kunnissa ennakointi on arkipäivää, kuten varautuminenkin. Yhdessä tehden olemme Juvalla löytäneet aina meille sopivimmat ratkaisut. 

Kunnanhallitus päätti hakea valtiovarainministeriöltä kunnan harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta. Perusteluina kunta esittää työpaikkojen vähenemisen ja niiden kautta tuleva vaikutukset kuntatalouteen. Edellisen kerran kunta on hakenut ja saanut sitä vuonna 2020.  

Talousarvion hyväksyy kunnanvaltuusto joulukuussa 2025. Sitä ennen kunnanvaltuusto päättää mm. veroprosentit marraskuussa 2025. 

Lisätietoja:
kunnanhallituksen puheenjohtaja
Ritva Hänninen, ritva.hanninen.lh(at)juva.fi, puh. 0400 436 122

kunnanjohtaja
Mervi Simoska, mervi.simoska(at)juva.fi, puh. 0400 136 202. 

Lisää ajankohtaista asiaa Juvalta