Essoten alueella on todettu perjantain 23.7. jälkeen yhteensä 14 koronavirustartuntaa. Viime viikon alun testausruuhka on ohi, viikonloppuna Mikkelissä otettiin yhteensä vain reilut 250 koronanäytettä, mihin nähden tartuntamäärät ovat korkeita. Tartunnanjäljityksessä on saatu selville jo lähes kaikkien tartuntojen lähteet ja ketjut.
  • 26.07.2021
  • Asuminen ja ympäristö, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Vapaa-aika ja matkailu, Kuntainfo

Essoten tiedote 26.7.2021 - 14 koronatartuntaa viikonlopun ajalta

Essoten alueella on todettu perjantain 23.7. jälkeen yhteensä 14 koronavirustartuntaa. Viime viikon alun testausruuhka on ohi, viikonloppuna Mikkelissä otettiin yhteensä vain reilut 250 koronanäytettä, mihin nähden tartuntamäärät ovat korkeita. Tartunnanjäljityksessä on saatu selville jo lähes kaikkien tartuntojen lähteet ja ketjut.

– Suurin osa sairastuneista on nyt alle 40-vuotiaita. Tartuntoja tulee perhepiireistä, ystävien tapaamisista, perhejuhlista, harrastuksista, eli edelleen kannattaa pitää henkilötapaamisten määrät pieninä, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.

Vaikka taudinkuva rokotetuilla henkilöillä yhä harvemmin kehittyy vakavaksi, voi koronavirusinfektio olla varsin kiusallinen ja pitkäkestoinen sairaus. Essotella ei ole tällä hetkellä osastohoidossa yhtään potilasta koronan vuoksi.

– Alueellamme on kuitenkin testattu positiiviseksi vapaa-ajan asukkaita, joista osa on siirtynyt sairastamaan kotipaikkakunnalleen ja jopa sairaalahoitoon. Vähäoireisestakin koronataudista voi seurata jälkioireita ja tämänkin vuoksi on tärkeää, että sairastumismäärät saadaan pysymään alhaisina, Gärdström muistuttaa.

Viikonlopun tartunnoissa oli mukana rokottamattomia ja kertaalleen rokotettuja. Kaksi rokoteannosta antaa hyvää suojaa tartuntaa vastaan ja yksi rokoteannos jo merkittävää suojaa vakavalle tautimuodolle. Essote tarjoaa edelleen aikoja ensimmäisille koronarokotuksille.

Koronarokotustiedot ja ajanvaraus: www.essote.fi/koronarokotus
Kolme tapaa koronatestiin: www.essote.fi/koronatestaus
Altistumispaikat Essoten alueella: www.essote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat-essoten-alueella

LISÄTIEDOT:

Hans Gärdström
Pandemiapäällikkö
hans.gardstrom@essote.fi
044 7944 000

Jussi Salminen
Viestintäasiantuntija
040 3599 744
jussi.salminen@essote.fi 

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli
www.essote.fi