Tämän viikon neljän ensimmäisen päivän ajalta on Essoten alueella todettu 270 koronavirustartuntaa. Määrien kasvu jatkuu, mutta matalammalla kulmalla kuin viime viikolla. Erittäin korkeista määristä huolimatta Etelä-Savon tilannekuva on valtakunnallisesti parhaiden joukossa ja ilmaantuvuus alueiden matalin.
  • 14.01.2022
  • Asuminen ja ympäristö, Kasvatus ja koulutus, Työ ja yrittäminen, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Vapaa-aika ja matkailu, Juvan kunta

Essoten tiedote 14.1.2022: Essotessa jäljitetään ja testataan edelleen

Tämän viikon neljän ensimmäisen päivän ajalta on Essoten alueella todettu 270 koronavirustartuntaa. Määrien kasvu jatkuu, mutta matalammalla kulmalla kuin viime viikolla. Erittäin korkeista määristä huolimatta Etelä-Savon tilannekuva on valtakunnallisesti parhaiden joukossa ja ilmaantuvuus alueiden matalin.

ESSOTESSA JÄLJITETÄÄN JA TESTATAAN EDELLEEN

– Tällä hetkellä meidän ei ole alueellisesti tarvetta tehdä muutoksia. Muistutan, että meillä on edelleenkin hyvin herkkä testaussuositus voimassa myös rokotetuille, ja kasvomaskiakin suosittelemme aina sisätiloihin, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Etelä-Savossa tartunnanjäljitys toimii vielä, siksi THL:n torstainen ohjeistus testauskynnyksen nostamisesta ei koske Essoten aluetta.

– Kuten THL:kin totesi, tilanteen hallinnan kannalta on hyvin tärkeää noudattaa alueellisia suosituksia. Jokainen viikko, jolla saamme tartuntamäärien kasvua rauhoittumaan ja rokotekattavuutta nousemaan suojelee terveydenhuoltomme kantokykyä, Seppälä painottaa.

Testaus- ja kasvomaskisuositusten lisäksi Essote suosittelee kontaktien välttämistä pienissäkin oireissa. Karanteeneihin liittyen noudatetaan tapauskohtaisesti valtakunnallista 5–10 vuorokauden raamia.

– Pääsääntöisesti karanteeniaikana Etelä-Savossa käytetään nyt seitsemää vuorokautta. Tähän vaikuttaa altistuminen ja oireet, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.

Lasten rokotukset laajenevat Essoten kuntien neuvoloissa

5–11-vuotiaiden koronarokotukset ovat alkaneet vauhdikkaasti ensin Mikkelistä. Nyt lasten rokotusaikoja on avattu myös Juvan, Puumalan ja Ristiinan neuvoloihin. Pian aikoja saa myös Mäntyharjun (17.1. alkaen) ja Kangasniemen (24.1. alkaen) neuvoloihin. Kouluihin alle 12-vuotiaiden rokotukset eivät ole laajentumassa.

– Essoten neuvolat hoitavat lasten rokotuksia, myös tehosterokotukset. Nämä tapahtuvat aina ajanvarauksella ja aikoja keskitetään virka-aikojen ulkopuolelle iltoihin ja viikonloppuihin, neuvola- ja perhepalveluiden esimies Noora Valjakka kertoo.

Alle 12-vuotiaiden lasten rokotuksiin tarvitaan lapsen molempien huoltajien suostumus. Välillä tämä unohtuu vanhemmilta ja se on aiheuttanut jonkin verran viivästyksiä rokotuspaikoilla. Huoltajalta, joka ei ole rokotustilaisuudessa mukana, tulee olla kirjallinen suostumus. Sen voi tulostaa Essoten nettisivuilta: www.essote.fi/koronarokotus.

Torstaina 13. tammikuuta jaettiin Mikkelin neuvolassa iltarokotuksia erikoisjoukkojen voimin. Lastenlääkärit rokottivat lapsia usealla eri pisteellä.

– Tällaisia tempauksia pyrimme järjestämään saavutettaviin aikoihin, jotta lasten rokotukset saataisiin tehokkaiksi ja mukaviksi kokemuksiksi, Valjakka kertoo.

ROKOTUSTEN AJANVARAUS:
https://www.essote.fi/koronarokotus/

TULEVAT WALK IN -AJANKOHDAT (yli 12-vuotiaille):

 Mikkeli, keskussairaala
Ma, Ke, To, Pe klo 8.00–15.00
Tiistaisin klo 8.00–18.00
Sunnuntaisin klo 9.00–15.00

Haukivuori
to 20.1. klo 9–11
ke 26.1. klo 9–11 ja 12.30–15.00

Hirvensalmi
su 23.1. klo 10.00–14.00

Juva
su 16.1. klo 12–15
Keskiviikkoisin klo 8.30–11.00 ja 12.30–14.30

Kangasniemi
ti 18.1. klo 13.00–15.00 ja klo 16.00–18.00
ke 19.1. klo 16.00–18.00
Tiistaisin klo 13.00–15.00

Mäntyharju
Tiistaisin klo 16.00–18.00

Pertunmaa
ke 26.1. klo 12.00–15.00

Puumala
su 16.1. klo 15.00–18.30
su 23.1. klo 15.00–18.30

Suomenniemi (Metsätähti)
Keskiviikko 7.2. klo 12.00–16.00

LISÄTIEDOT:
Santeri Seppälä
Terveyspalvelujen johtaja
santeri.seppala@essote.fi 
040 359 6934

Noora Valjakka
Neuvola- ja perhepalveluiden esimies
noora.valjakka@essote.fi
040 359 7083

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli
www.essote.fi