Kuntatalous on ja on ollut suurten muutosten kourissa.
  • 27.09.2023
  • Kuntainfo, Juvan kunta

​Juvan talousvuodesta 2024 tulee haasteellinen

Kuntatalous on ja on ollut suurten muutosten kourissa.

Vuoden 2023 alusta aloittivat hyvinvointialueet. Vuonna 2025 on vuorossa toinen jättiuudistus, kun työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kuntien hoidettavaksi. Muutokset näkyvät kunnissa tänä vuonna ja tulevina taloussuunnitelmavuosina 2024–2026. Juvan kunnan talous pieneni hyvinvointialueuudistuksessa yli puolella.

Kunnan tulopohjassa valtionosuuksien määrän väheneminen on pysyvä muutos. Pitkällä aikavälillä valtionosuudet pienenevät nykyisessä valtionosuusjärjestelmässä jatkuvasti nuorten ikäluokkien pienentyessä. Lainat kuitenkin säilyvät. Laskelmat osoittivat, että kunnan talouden tasapaino edellyttää vuotuista tuottavuuden kasvua eli alle yleisen kustannustason nousua jäävää menojen kasvua.

– Verotettavan tulopohjan kasvaminen jää ainoaksi keinoksi turvata kunnan talouden tasapaino, kertoo Juvan kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen (kesk).

Tulot vähenevät ja investointeja on edessä

Kunnan talousnäkymät vuodelle 2024 ovat vaikeat. Verotulot laskevat vuoden 2023 ennusteesta 0,9 miljoonaa euroa ja valtionosuudet laskevat 340 000 euroa. Samaan aikaan henkilöstökustannukset nousevat edelleen yli kolme prosenttia pelkästään vuonna 2023 hyväksyttyjen työehtosopimusratkaisujen vuoksi. Jos kuluvan vuoden toimintakatteen ennusteeseen lisätään tämä henkilöstömenojen lisäys, ja pidetään kaikki muut kustannukset ennallaan, jäisi tilikausi vielä raskaasti tappiolliseksi.

Valtionosuuksia ja verotulomenetysten korvauksia kertyy Juvalle vuonna 2024 Kuntaliiton elokuussa 2023 julkaiseman laskelman mukaan 3,5 miljoonaa euroa (3,8 miljoonaa euroa vuonna 2023). Prosentuaalisesti valtionosuudet laskevat 8,9 prosenttia edellisestä vuodesta, yhteensä 339 810 euroa. Valtionosuuslaskelmat tarkentuvat hiukan vielä myöhemmin syksyllä.

– Juva on tässä samassa veneessä monen Etelä-Savon ja maamme kunnan kanssa, rahoitus ei ole tasapainossa. Valtionosuusjärjestelmässä näkyy tulevina vuosina myös hyvinvointialueiden aloituksen vaikutukset, vaikka ne palvelut ovat siirtyneet jo vuoden 2023 alusta pois kuntien vastuulta, sanoo kunnanjohtaja Mervi Simoska. Hän muistuttaa, että on mielenkiintoista, että kuntien vastuulta pois siirtyneet palvelut vaikuttavat tulevien vuosien valtionosuuksiin pysyvästi.

Kunnan lainakanta on laskenut vuoden 2021 tilinpäätöksestä vuoden 2022 tilinpäätökseen noin 1,8 miljoonaa euroa. Kuluvana vuonna uusia talousarviolainoja ei ole nostettu ja vanhoja lainoja on lyhennetty noin 1,3 miljoonaa euroa. Lyhytaikaista rahoitusta maksuvalmiuden turvaamiseksi on kuitenkin nostettu 2 miljoonaa euroa. Alkuvuodesta muun muassa Essote laskutti kuntaa noin miljoonalla eurolla edellisen vuoden tilinpäätöksen valmistuttua.

Kunnan talouden pidemmän aikavälin tulevaisuudesta laadittiin keväällä laskelmia, joita käsiteltiin valtuuston talousseminaarissa 15.6.2022. Yksi laskelmien perusteista oli selvästi viime vuosia matalampi investointitaso. Kuluvan vuoden talouskehitys ja ensi vuoden ennusteet ovat osoittaneet ennusteen oikean suuntaisiksi.

Kunnalla on edessään vielä kaksi suurempaa investointivuotta, kun jätevesipuhdistamon investointi toteutetaan. Puhdistamoinvestoinnin rahoitusmallia ei ole vielä päätetty. Taloussuunnitelmavuosille 2025 ja 2026 laskelma näyttäisi kuitenkin nousevan positiiviseksi. Vuosikatteen tulisi olla vähintään 1,5–2 miljoonan euron tasolla, jotta kunnan investointi- ja lainanhoitokyky säilyisi.

– Veronkorotusta täytyy vielä harkita, kun talouden luvut tarkentuvat. Esitetty korotus ei merkittävästi paranna talousarvion tilannetta. Hallitus päätyikin yksimielisesti siihen, että talousarvio valmistelua jatketaan ilman veronkorotusesitystä. Kiinteistöverotusta on hallitusohjelmassa kaavailtu muutettavaksi. Koska lainsäädäntöä siitä ei vielä ole, ei mahdollista muutosta voida ottaa huomioon talousarvion tämän vaiheen valmistelussa, kertoo hallituksen puheenjohtaja Hänninen.

Valtio antaa ja ottaa sivistystoimelta

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kuntien talouteen näkyvät erityisesti sivistystoimessa. Perusopetuksen vahvistamiseen ohjataan 200 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Samalla kuntien valtionosuuksien indeksikorotuksia leikataan yhdellä prosenttiyksiköllä vaalikauden ajaksi, mikä säästää 126 miljoonaa euroa valtion kuluja.

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksia leikataan asteittain niin, että vuonna 2027 leikkaus on 125 miljoonaa euroa. Koska sivistystoimi on kuntien suurin tehtäväalue hyvinvointialueuudistuksen jälkeen, kohdistuvat kaikki valtionosuusleikkaukset suoraan sivistystoimen rahoitukseen.

– Sivistyspalvelut ovat olennainen osa kunnan palvelutuotantoa. Mahdollisilla palvelurakenteen muutoksilla voisi olla kielteisiä kuntalaisten hyvinvointiin ja myös kunnan maineeseen, muistuttaa kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Ritva Hänninen (kesk).

Kehittämistyöllä vaikuttavuutta

Kunnan toimialojen ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kanssa on käyty keskustelut talousarvion valmistelusta. Keskusteluissa on tunnistettu joukko potentiaalisia toimintojen kehittämiskohteita. Suurin kustannustekijä ovat henkilöstömenot, joissa varaudutaan suunnitteluohjeen mukaisesti kolmen prosentin palkankorotuksiin.

Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset ovat voimassa 1.5.2022–30.4.2025. Vuoden 2022 kustannustasoa ne nostivat keskimäärin 1,76 prosenttia ja vuoden 2023 kustannustasoa 3,05 prosenttia. Vuoden 2024 kustannusvaikutus on 3,11 prosenttia.

Kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2024 on ilmoitettava 17.11.2023 mennessä. Prosentti ilmoitetaan yhden kymmenesosan tarkkuudella. Juvan kunnanhallituksen 27.9.2023 kokouksessaan hyväksymä raamilaskelma on tehty tuloveroprosentilla 8,11. Kiinteistöverolaskelma perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja on vuodelle 2023 Juvalla vahvistettujen prosenttien mukaisia.

Juvan kunnanvaltuusto pitää perinteisen talousarvioseminaarinsa tänä vuonna 16.10.2023. Kunnanvaltuusto käsittelee vuoden 2024 veroprosentteja kokouksessaan 13.11.2023. Talousarvioesityksen vuodelle 2024 kunnanhallitus tekee kokouksessaan 22.11.2023.

Lisätietoja

kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen
puh. 040 508 3783
jaakko.hanninen@suursaimaa.com

kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Ritva Hänninen
puh. 0400 436 122
ritva2.hanninen@gmail.com

kunnanjohtaja Mervi Simoska
puh. 040 013 6202
mervi.simoska@juva.fi