​Juvan kunta osallistuu valtion suosittelemiin energiatalkoisiin sammuttamalla valot Kaarihallin luistelukentältä sekä pururadan alueella olevalta hiihtolenkiltä tulevan viikonlopun ajaksi.
  • 05.01.2024
  • Vapaa-aika ja matkailu, Kuntainfo, Juvan kunta

Ulkoliikuntapaikkojen valaistusta vähennetään viikonlopuksi

​Juvan kunta osallistuu valtion suosittelemiin energiatalkoisiin sammuttamalla valot Kaarihallin luistelukentältä sekä pururadan alueella olevalta hiihtolenkiltä tulevan viikonlopun ajaksi.

Kovat pakkaset ovat nostaneet sähkön kulutuksen ja hinnan huippulukemiin heti tammikuun alusta. Valtion kestävän kehityksen yritys Motiva ja muistuttaa kaikkia tarkkailemaan energian kulutustaan varsinkin kulutuspiikkien aikaan eli aamuisin kello 8–10 ja illalla kello 17–22.

– Suosittelemme myös kaikkia kuntalaisia säästämään sähköä paukkupakkasen aikana mahdollisuuksien mukaan. Myös pörssisähköön kuulumattomien talouksien toimet vaikuttavat kokonaisuuteen, sanoo liikuntakoordinaattori Jani Korhonen Juvan kunnalta.

Lisätietoja ja vinkkejä toimenpiteisiin Motivan sivuilta >

Lisätietoja

Liikuntakoordinaattori Jani Korhonen
Puh. 040 751 8262
jani.korhonen@juva.fi