Lintuinfluenssa on aiheuttanut eri puolilla Suomea lintujen massakuolemia. Lintuinfluenssan leviäminen myös Etelä-Savoon on mahdollista.
  • 26.07.2023
  • Asuminen ja ympäristö, Kasvatus ja koulutus, Työ ja yrittäminen, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Vapaa-aika ja matkailu, Juvan kunta

Tiedote lintuinfluenssasta

Lintuinfluenssa on aiheuttanut eri puolilla Suomea lintujen massakuolemia. Lintuinfluenssan leviäminen myös Etelä-Savoon on mahdollista.

Ilmoita lintujen joukkokuolemista eläinlääkärille

Lintuinfluenssan leviäminen myös Etelä-Savoon on mahdollista. Ilmoita alueen eläinlääkärille tai valvontaeläinlääkärille viipymättä, kun havaitset joukkokuolemia.

Lintuinfluenssaan viittaavana joukkokuolemana voidaan pitää yli viiden kuolleen vesilinnun tai yli kymmenen muun kuolleen linnun löytymistä. Myös yksittäiset isot kuolleet petolinnut tai useampi kuin yksi kuollut joutsen samassa paikassa voivat viitata lintuinfluenssaan.

Suomessa ei ole vielä todettu tartuntoja ihmisillä. Lintuinfluenssa voi kuitenkin tarttua myös ihmiseen. Kuolleisiin lintuihin ei tule koskea ilman asianmukaista suojautumista. Jos olet kuitenkin jo koskenut kuolleeseen lintuun, pese kädet hyvin vedellä ja saippualla sekä käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.

Ruokavirasto suosittelee harrastekanojen sisällä pitoa koko Suomessa, koska luonnonvaraisissa linnuissa on runsaasti lintuinfluenssaa. Suojelet lintujasi pitämällä ne sisällä tai ainakin katetussa verkkohäkissä. Näin linnut eivät pääse kosketukseen luonnonlintujen kanssa.

Etelä-Savon alueen kunnaneläinlääkäreiden yhteystiedot:

Mikkeli, Hirvensalmi, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa:
https://mikkeli.fi/palvelut/ymparisto/elaimet/elainlaakaripalvelut/

Savonlinna, Juva, Puumala, Rantasalmi ja Sulkava:
https://www.savonlinna.fi/asukas/elainlaakinta-ja-loytoelaimet/

Pieksämäki:
https://keskisavonymparistotoimi.fi/yhteyst/elainlaakintahuolto-yhteystiedot/


Huomio kotitarvekanojen pitäjät!  

Vaikka Etelä-Savo ei (vielä) kuulu tartuntavyöhykkeeseen, suositellaan silti myös täällä vahvasti siipikarjan siirtämistä sisätiloihin.

Mikäli pidät siipikarjaa ulkona, niin kontakti villilintuihin kannattaa estää tehokkaasti. Tämä tarkoittaa sitä, että aitauksen silmäkoko saa olla enintään 25 mm ja koska lintujen uloste on erityisen tartuttavaa - käytä kiinteää, läpäisemätöntä kattomateriaalia (luonnonlinnut istuvat mielellään katolla). Suojaa myös kanoille tarjottava ruoka ja juoma muilta lintukontakteilta.

Epäillessäsi tartuntaa, kanasi syövät huonosti tai niillä on jotain sairauden oireita, ota viipymättä yhteyttä kunnaneläinlääkäreihin.

Kerro tästä mielellään myös muille ”kanakavereillesi”!

Lisätietoa lintuinfluenssasta:
https://www.ruokavirasto.fi/teemat/lintuinfluenssa/

https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/siipikarja/lintuinfluenssa/ajankohtaista-lintuinfluenssasta/

Ohjeita harrastekanojen pitäjille:
https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/lemmikki--ja-harraste-elaimet/usein-kysyttya-harraste-elainten-pidosta/muistilista-kesa--ja-harrastekanat/

Ruokavirasto suosittelee myös harrastekanojen sisälläpitoa koko Suomessa – luonnonvaraisissa linnuissa on runsaasti lintuinfluenssaa - Ruokavirasto