Juvan kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 12.6.2023.
  • 13.06.2023
  • Kuntainfo, Juvan kunta

Kunnanvaltuusto summasi menneen ja katsoo tulevaan

Juvan kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 12.6.2023.

Valtuusto käsitteli muun muassa kunnan tilinpäätöksen, hyväksyi Kylmäpuron alueen asemakaavan sekä valitsi kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsenet kaudelle 2023–2025. Lisäksi se sai selvityksen vuoden 2022 ja 2023 kuntalais- ja valtuustoaloitteiden pohjalta tehdyistä toimenpiteistä.

Juvan kunnan tilinpäätös ennakoitua parempi

Juvan kunnan tilinpäätös vuodelta 2022 on reilut 800 000 euroa alijäämäinen. Kunnan tilikauden tulos oli noin 500 000 euroa budjetoitua parempi. Etenkin toimintatuotot olivat budjetoitua suuremmat. Toimintakulut olivat ennakoitua hieman pienemmät. Vuoden aikana kunta varasi 3 miljoonaa euroa lisää sosiaali- ja terveyspalvelukustannuksiin. Lisämääräraha riittikin kattamaan Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden Essoten vuoden 2022 kuntalaskutuksen.

Juvan kunnan vuoden 2022 talousarvio laadittiin syksyllä 2021 240 000 euroa alijäämäiseksi. Vuoden aikana kunnan talousarvioon tehtiin määrärahamuutoksia siten, että talousarvio muuttui 1,38 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

– Kunnat on olleet jatkuvassa muutosmyllerryksessä ja uusia muutoksia on koko ajan ovella. Halusimme ennakoida tulevia muutoksia lisämäärärahalla, kertoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen.

Erittäin haasteellinen ja vaikeasti ennustettavissa oleva vuosi aiheutti mm. sosiaali- ja terveyspalveluihin lisämäärärahan tarpeen 3 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntalaskutus Juvan kunnalle oli 31.189.182 (29.527.045) euroa, mikä on 5,6 % enemmän kuin vuonna 2021. Kustannuksia nostivat mm. palkkaharmonisaation saattaminen loppuun kuntayhtymän toiminnan päättyessä 31.12.2022.

Juvalla verotulot laskivat hieman edellisestä vuodesta ollen 22,073 (22,155) miljoonaa euroa. Verotulot toteutuivat kuitenkin joulukuussa 2021 laadittua budjettia paremmin, sillä joulukuussa 2021 hyväksyttyyn talousarvioon tehtiin marraskuussa 2022 muutos, jossa lisättiin verotuloja miljoona euroa.

– Alijäämää tuli ennakoitua vähemmän. Juva on onneksi vauras kunta, mutta kertyneellä ylijäämällä ei pitkälle selviä ilman hyvää taloudenpitoa, korostaa Hänninen.

Valtionosuudet kasvoivat edellisestä vuodesta 2,2 % Valtionosuuksia kunta sai vuonna 2022 kaikkiaan 24,054 (23,527) miljoonaa euroa, 197 000 euroa budjetoitua enemmän.

Kunnan nettoinvestoinnit olivat 1,435 (2,355) miljoonaa euroa. Suurimmat investointikohteet olivat urheilukentän peruskorjaus ja talousveden varajärjestelmä. Investointeja toteutettiin suunniteltua vähemmän mm. kohonneiden kustannusten vuoksi.

Kylmäpuron asemakaava hyväksyttiin

Juvan kunnanvaltuusto hyväksyi niin sanotun Kylmäpuron alueen asemakaavan. Se mahdollistaa Vehmaassa vitostien varrella sijaitsevan alueen kehittämisen. Reilun 30 hehtaarin alueelle luodaan asemakaavalla uutta työpaikkarakentamisen rakennusoikeutta yli 85 000 kerrosneliötä.

– Kylmäpuron alue on erinomaisesti saavutettavissa. Vitostien peruskorjaus paransi alueen logistista asemaa entisestään. Kunnan elinvoiman kehittämisen kannalta uuden yritystoiminnan ja työpaikkojen synnyttäminen on välttämätöntä. Kylmäpuron asemakaavan vahvistuminen mahdollistaa erilaisien toimintojen sijoittumisen alueelle, iloitsee kunnanjohtaja Mervi Simoska.

Yritystonttien lisäksi kunta kehittää loma- ja vakituista asumista. Juvan kunnanvaltuusto päätti joulukuussa 2022, että vuonna 2023 tavoitteena on uuden omarantaisen loma-/asuinalueen asemakaavoittamisen aloittaminen. Tarkempi suunnittelun aikataulu tarkentuu asemakaavoitushankkeen edetessä.

Juvan kunnanvaltuuston käsittelemässä kaavoituskatsauksessa mainittiin myös, että Juvan kunnassa on valmisteilla myös maapoliittinen ohjelma. Maapoliittinen ohjelma sisältää kunnan käytössä olevan maahankintaan ja -luovutukseen liittyvän keinovalikoimaan sekä valtuuston hyväksymät tavoitteet ja toimintaperiaatteet maapolitiikan toteuttamisessa. Ohjelma toteuttaa kuntastrategiaa ja tuo pitkäjänteisyyttä maanhankintaan, kaavoitukseen sekä rakentamisen aikataulukseen.

– Kunta on palveluorganisaatio, jonka tulee pitkällä tähtäyksellä tehtävä kaikki toimet elinvoiman kasvattamiseksi ja verotulojen turvaamiseksi. Inspiralla Juvan kunnan talouden kehityksestä teetetty tutkimus osoitti, että pieneltäkin tuntuvilla muutoksilla voidaan asioihin vaikuttaa. Jokainen tänne muuttava asukas, perustettava yritys, syntyvä työpaikka on voitto, muistuttaa varapuheenjohtaja Ville-Pekka Kuusisto.

Aloitteilla voi vaikuttaa

Kunnanvaltuusto käsitteli kuntalais- ja valtuustoaloitteita. Marraskuussa 2022 jätetyssä valtuustoaloitteessa toivottiin kesäkahvilaa ylätorille. Kahvilatoiminta alkaa kunnanviraston viereisellä torilla viikolla 24. Kahvilatoiminnan koordinoinnista vastaa Juvan 4H-yhdistys, jonka toiminnanjohtajaan halukkaat kahvilanpitäjät voivat olla yhteydessä.

Marraskuussa 2022 tehtiin Juvan kunnan elinvoiman kehittämiseksi valtuustoaloite. Aloitteen pohjalta kuntaan on perustettu elinvoimatyöryhmä. Työryhmä on kokoontunut aktiivisesti. Kuntaan valmistellaan elinvoimaohjelmaa, jonka valtuusto käsittelee loppuvuodesta 2023.

– Aloitteita kannattaa aina tehdä, sillä niiden avulla jokainen voi vaikuttaa ja kehittää kuntaamme ja hyvinvointiamme, sanoo Hänninen.

Kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus jatkavat lähes ennallaan

Juvan kunnanvaltuuston kaudella 2021–2023 puheenjohtajana toimi Elisa Hänninen (kesk.), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Ari Rautio (sdp.) ja toisena varapuheenjohtajana Ville-Pekka Kuusisto (kok.). Heidät valittiin jatkamaan myös kaudelle 2023–2025.

Juvan kunnanhallitukseen kaudelle 2023–2025 valittiin jatkamaan puheenjohtajana Jaakko Hänninen (kesk.), hvj. Mirva Svensk (kesk.), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Markku Häkkinen (sdp.), hvj. Kari Summanen (sdp.) ja toisena varapuheenjohtajana Ritva Hänninen (kesk.), hvj. Frans Jaatinen (kesk.).

Uudeksi varsinaiseksi jäseneksi valittiin Maria Kivelä (vihr.), hvj. Aila Asikainen (kd.).

Jäseninä jatkavat

  • Aira Kietäväinen (kesk.), hvj. Kaj Pirinen (kesk.),
  • Anna Maaranen (kesk.), hvj. Marjaana Huhtinen (kesk.),
  • Hannu Summanen (kok.), hvj. Jukka Kaartinen (kok.)
  • Esko Loikkanen (kok.) hvj. Riitta Tietäväinen (kok.) ja
  • Katja Tuovinen (sdp.), hvj. Maire Puranen (sdp.).

Lisätietoja

Valtuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen, puh. 0400 255 199, elisa.hanninen@juva.fi

Kunnanjohtaja Mervi Simoska, puh. 0400 136 202, mervi.simoska@juva.fi