Suosittuja Juvan risti -koruja on jälleen saatavana. Koruja voi ostaa Juvan kunnan asiointipisteestä.
  • 02.10.2023
  • Vapaa-aika ja matkailu, Kuntainfo, Juvan kunta

Juvan ristejä jälleen saatavana

Suosittuja Juvan risti -koruja on jälleen saatavana. Koruja voi ostaa Juvan kunnan asiointipisteestä.

Yksi Juvan alueen tärkeimmistä arkeologista löydöistä on ristiretkiajalle ajoittuva Juvan risti vuodelta 2016.

Ristin koristelussa yhdistyy sekä ristisymboliikka että kansanomainen ornamentiikka. Kauttaaltaan koristellulle ristille ei tunneta muualta vastineita, joten korua voi hyvillä mielin pitää osoituksena juvalaisesta käsityötaidosta lähes tuhannen vuoden takaa. Sen omaperäinen koristelu viittaakin paikalliseen valmistukseen.

Juvan rististä on kesästä 2017 lähtien, eli Juvan 575-juhlavuodesta saakka, ollut saatavana alkuperäisen esineen mukaan tehty koru. Käsityönä kotimaassa valmistettavia koruja voi hankkia itselleen tai lahjaksi. Koruja on valmistettu sekä pronssista että hopeasta. Riipuksia on saatavilla sekä nauhallla että hopeketjulla. Kaikkiin koruihin sisältyy myös säilytysrasia ja tietoa rististä.

Korun voi ostaa itselleen Juvan kunnan asiointipisteestä arkisin kello 9–11 ja 12–15 (Juvantie 13). Kesäaikaan koruja on myynnissä myös Juvan museolla. Korun tuotolla tuetaan Juvan alueen arkeologista tutkimusta Suomen muinaistutkimus tuki ry:n toiminnan kautta.

Hinnasto

  • Hopeinen riipus ketjulla, iso 90 €
  • Hopeinen riipus ketjulla, pieni 80 €
  • Hopeinen riipus nyörillä, pieni 60 € 
  • Hopeiset korvikset 100 €
  • Pronssinen riipus nyörillä 50 €
  • Pronssinen rintakoru 55 €

Lisätiedot

Juvan kunnan asiointipiste
puh. 040 755 1100
juva.kunta@juva.fi