Juvan kunnanvaltuuston tuoreen itsearvioinnin mukaan päätöksentekokyky on hyvä ja päätöksiä uskalletaan tehdä. Tulokset ovat parantuneet edellisestä vuoden 2021 arviointikerrasta.
  • 12.06.2023
  • Kuntainfo, Juvan kunta

Juvan päätöksentekokulttuuri tutkitusti verrokkikuntia parempi

Juvan kunnanvaltuuston tuoreen itsearvioinnin mukaan päätöksentekokyky on hyvä ja päätöksiä uskalletaan tehdä. Tulokset ovat parantuneet edellisestä vuoden 2021 arviointikerrasta.

Juvan kunnanvaltuusto arvioi työskentelyään kaksi kertaa valtuustokauden aikana. Viimeisimmän arviointikyselyn tuloksia esiteltiin kunnanvaltuustolle valtuustoseminaarissa kesäkuussa. Ilahduttavasti Juvan kunnanvaltuusto menestyi verrokkikuntia paremmin jokaisessa kyselyn kategorioissa. Juvan keskiarvoja on vertailtu vastaavaan kyselyyn vastanneiden 19 kunnan yhteenlaskettuun keskiarvoon.

– Näin hyviä itsearvioita ei ole vielä vastaan tullut, vaikka on tullut toimittua näissä tehtävissä valtuustotyöskentelyn ja kuntajohtamisen parissa yli 10 vuotta. Juvan arviointitulokset eivät ole tulleet itsestään, vaan ne ovat pitkäjänteisen työn tulosta, kertoo johtava konsultti Anni Antila FCG/USO (Uuden sukupolven organisaatiot) -verkosto. Antila tuntee Juvan hyvin, sillä hän on ollut mukana kunnan kehittämistyössä konsulttina vuosien ajan.

Luottamushenkilöistä 85 prosenttia oli täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään myös kiinni. Luottamushenkilöistä 85 prosenttia oli myös sitä mieltä, että valtuustotyöskentely on onnistunut kokonaisuutena valtuustokaudella erittäin hyvin tai melko hyvin. Vastausten keskiarvo kokonaistyöskentelystä oli 4,3/5. Keskiarvo on parantunut joka arviointikerta vuodesta 2019 alkaen. Verrokkikuntien keskiarvo on 3,26.

– Erityisesti onnistumisina mainittiin ”Juva-henki”, sujuva kokoustyöskentely ja jouheva päätöksenteko, strategiaan sitoutuminen sekä avoin ilmapiiri. Kyselyssä päättäjät antoivat myös kehittämisehdotuksia. Juvan elinvoimaisuus puhututti vastaajia kautta kyselyn ja elinvoima koetaan kunnassa isona asiana. Talouden pitkän tähtäyksen suunnittelu ja kuntalaisten osallistuminen koettiin asioiksi, joihin valtuuston tulisi jatkossa edelleen paneutua, Antila kertoo.

Juva-puolue elää yli valtuustokausien

Valtuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen (kesk.) kertoo, että Juva-hengen resepti on pitkäjänteinen työskentely yli valtuustokausien, yhteistyö niin puolueiden kuin viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä sekä toimiva päätöksenteko. Puolueet eivät juurikaan näy valtuustotyöskentelyssä, vaan asioita mietitään yhdessä ”Juva-puolueena”. Tämän ovat havainneet myös Ari Rautio (sdp.) Aila Asikainen (kd.), Maria Kivelä (vihr.) ja Ville-Pekka Kuusisto (kok.).

– Meidät pienemmätkin ryhmät on otettu hyvin mukaan valtuustotyöskentelyyn. Olemme aina saaneet tietoa, kun olemme sitä tarvinneet. Yhteistyö toimii niin muiden puolueiden kuin viranhaltijoidenkin välillä hyvin, kiittelee Kivelä. Kivelä korostaa myös luottamushenkilön omaa aktiivisuutta asioiden selvittämisessä.

– Olemme olleet USO-verkostossa alusta alkaen. Verkostotyöskentelyn avulla olemme askeleen edellä, sillä verkoston kautta saamme ennakkotietoa kuntakentän muutoksista. Esimerkiksi valtuustotyöskentelyä ohjaavaan huoneentauluun saatiin vinkki heti USO:n alkutaipaleella, Hänninen kertoo.

Vuonna 2013 laadittu huoneentaulu ohjaa valtuustotyöskentelyä pitkällä tähtäyksellä. Huoneentaulussa on listattu valtuuston yhteisiä toimintatapoja, joista yksi on valtuustotyöskentelyn puoliväli- ja loppuarviointi. Huoneentaulu on sitova dokumentti, mikäli valtuusto ottaa sen työkalukseen aina valtuustokauden alussa.

Asioita kehitetään jatkuvasti. Esimerkiksi kunnan elinvoimaohjelma on työn alla. Kaksi kertaa vuodessa toteutetaan elinvoimaseminaari yhteistyössä Juvan Yrittäjien kanssa. Teemaksi valikoidaan yhdessä ajankohtainen aihe. Tänä kesänä seminaarissa paneudutaan erityisesti TE-palveluiden muutokseen.

Lisätietoja

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Elisa Hänninen, puh. 0400 255 199, elisa.hanninen@juva.fi

Kunnanjohtaja Mervi Simoska, puh. 040 013 6202, mervi.simoska@juva.fi

Johtava konsultti Anni Antila, puh. 050 406 3540, anni.antila@fcg.fi