Tänään on perjantai 3. syyskuuta 2010

Juva / JUVAN KUNTA

Perinteiden voimalla
luottavaisesti tulevaan

Juvan seudulla on ollut asutusta jo yli 5000 vuotta. Nykyään asutamme yhtä  maamme vanhimmista hallintopitäjistä, sillä piispa Maunu II Tavast vahvisti Juvan perustamiskirjan vuonna 1442. Silloin pitäjän rajat ulottuivat laajalle alueelle, Pielaveden Säviänniemestä aina Puumalan salmeen asti. Nykyisinkin kunta on yksi Savon suurimmista.

Juva on aina ollut maatalouspitäjä. Teollistuminen alkoi 1970-luvun puolivälissä, mutta maaseudun elinkeinoilla on edelleen vankka rooli kunnan hyvinvoinnin luomisessa.

2000-luvun alussakin Juva on vahvasti elävä, perinteitään kunnioittava maalaispitäjä, jonka tulevaisuus on valoisa. Yrittäminen ja uudet elinkeinot tuovat kuntaan uutta vauhtia, uusia mahdollisuuksia. Menestyksestä huolimatta elämisen tahti on pysynyt miellyttävänä ja leppoisana. Savolaisuus elää täällä aitona, elinvoimaisena ja iloisena.


 

Sivu päivitetty 5.2.2007

Juva nyt