NEVAJÄRVEN YLEISKAAVA
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 5.7.2010 § 173 asettaa Nevajärven kaavaluonnoksen virallisesti nähtäville kolmeksi kuukaudeksi ajalla 15.7.2010 - 15.10.2010.
Kaava-alue käsittää kunnan pohjois- ja keskiosista kaikki ne alueet, joita ei ole käsitelty aikaisemmissa yleiskaavoissa.
Kaavaan kuuluu mm. pohjoisessa Ankeleenjärven, Etelä-Haapajärven, Nevajärven, Sääksjärven ja Juvan keskiosissa Nääringinjärven, Lanikon, Pesäjärven, Syömäjärven ja koillisessa Matkusten ja Talvi-Latvasen sekä kaikkien näiden lähialueiden pienempien lampien rannat.
Kaavaan sisältyvät myös sisämaa-alueet, jotka kuitenkin pääosin merkitään ohjeellisilla merkinnöillä. Alueella on runsaasti soita, joiden turvetuotantokäyttöä on myös tarkoitus tarkastella kaavassa.
Kaavan pääasiallinen tarkoitus on ratkaista rantarakennuspaikkojen määrä ja sijoittuminen ranta-alueille. Valmis kaava ohjaa sitovasti rakennuslupien myöntämistä ranta-alueilla ja siitä voidaan poiketa vain erittäin painavin syin hyvin rajallisesti kaavan vahvistuttua. Kaavaan kuuluu myös ao. alueen sisämaat, joista suurin osa on merkitty oikeusvaikutuksettomalla kaavamerkinnällä, joka vaikuttaa hyvin vähän rakentamiseen, mutta kyläkaavoituksen keinoin on tarkoitus lisätä ympärivuotisten asuinpaikkojen määrää Nääringin, Hatsolan, Vehmaan, Vuorenmaan sekä Narilan alueilla. Kaavaan on merkitty myös alueita mahdollisille uusille tuulivoimapuistoalueille.
Kaavaa koskeva esittelytilaisuus oli Juvan kunnanviraston valtuustosalissa keskiviikkona 28.07.2010 klo 18:00. Tilaisuudessa esiteltiin kaava yleisesti.
Huitukan harjumaiseman säilyttämisen ja rakentamisen yhteensovittamisen maastokatselmus suoritettiin maanantaina 26.7.2010 klo 10:00 alkaen siten että maastokatselmukselle osallistujat kokoontuivat Vehmaan kartanon pihalle.
Kaavan asiakirjat olivat nähtävillä Juvan kunnanvirastossa ajalla 15.7.2010 - 15.10.2010 osoitteessa Juvantie 13, kaavoitustoimen ilmoitustaululla III krs.
Samanaikaisesti kaavan nähtävillä olon kanssa pyydettiin myös eri viranomaistahoilta lausunnot.
Viranomaisten vaatima kulttuuriympäristöselvitys on valmistunut kesällä 2011.
Museoviraston edellyttämä muinaisjäännösinventointi on valmistunut kevättalvella 2012.
Alla liitetiedostona kaavakartat nähtävillä olleesta kaavaluonnoksesta
ja valmistuneesta muinaisjäännösinventoinnista.
Kaavaehdotus tulee nähtäville kesällä-syksyllä 2012 ja kaava saanee lainvoiman alkuvuodesta 2013.
Pohjakartta: ©Maanmittauslaitos, lupa nro 08/ESAVO/10