JUVAN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS MRL 7 §
28. MAALISKUUTA 2012
Juvan kunnassa on vireillä tai aivan äsken vahvistuneet jäljempänä kuvatut kaavahankkeet. Tässä kaavoituskatsauksessa niistä on esitetty lyhyt kuvaus. Enemmän tietoa jo vireillä olevista kaava-hankkeista saat Juvan kunnan internet sivuilta osoitteesta www.juva.fi
MAAKUNTAKAAVA
Maakuntakaava on yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, joka kattaa usean kunnan alueen. Maakuntakaavan lähtökohtina ovat maakuntasuunnitelman ja -ohjelman tavoitteet ja strategiat sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Maakuntakaava esittää alueidenkäytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoittaa maakunnan kehittämiselle tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan aikatähtäin on 10 - 20 vuotta.
Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavoja ja asemakaavoja sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maakuntakaava ei ole voimassa oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella.
Maakuntakaava vahvistui 4.10.2010 ympäristöministeriössä.
Etelä-Savon maakuntahallitus päätti 19. syyskuuta 2011 käynnistää 1. vaihemaakuntakaavan laatimisen. Tässä vaihemaakuntakaavassa täydennetään Etelä-Savon voimassaolevaa maakuntakaavaa tuulivoimalatuotantoon soveltuvien alueiden osalta. Vaihemaakuntakaava laaditaan Etelä-Savon maakuntaliiton alueelle Etelä-Savon maakuntaan kattaen seuraavat kunnat: Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Kerimäki, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Punkaharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, Savonlinna ja Sulkava.
Lisätietoja Etelä-Savon maakuntakaavasta ja vireille olevasta vaihemaakuntakaavasta saa Etelä-Savon maakuntaliiton kotisivuilta osoitteesta www.esavo.fi
YLEISKAAVAT
Juvalla on hyväksytty haja-asutusalueille yleiskaavoitusohjelma, jonka mukaisesti koko kunta tulee yleiskaavoitettavaksi niiltä osin jossa ei ole voimassa olevaa asemakaavaa. Haja-asutusalueilla kaavojen tärkein tehtävä on suunnitella rantojen käyttö. Niiden perusteella myönnetään jatkossa rakennusluvat ranta-alueille. Kaavoitus etenee seuraavasti,
valmiina ovat Luonterin, Rautjärven, Jukajärven, Kotijärven, Kangasjärven, Hietajärven, Kontusen ja nyt myös Loukionmyllyn kaava kokonaisuu-dessaan, kun valituksen alaisilta osinkin kaava sai lainvoiman. Niihin sisältyy nimettyjen järvien lisäksi runsaasti muitakin ao. suuntien järviä. Valmiissa kaavoissa on siis jo suurin osa Juvan rantaviivasta.
Nevajärven yleiskaavan laatiminen on käynnistynyt alustavien selvitysten laatimisilla ja syksyn 2008 aikana valmistui kaava-alueen kantatila- ja rantaviivatarkastelut. Suunnittelualueen koko on noin 555 km2. Kaavoitustyön keskeisenä tavoitteena on luoda maankäytölliset edellytykset alueen ranta-alueiden rakentamisen ohjaamiselle (MRL 72 §) ja rakentamattomaksi jäävien alueen määrittämiseksi sekä myös kyläkaavoituksen (MRL 44 § 2 mom.) mukaisesti osoittaa kyläalueille yleiskaavaan myös lisärakentamista ns. kuivalle maalle ainakin Vehmaassa, Hatsolassa ja Vuorenmaassa sekä mahdollistaa erilaisten toimintojen sijoittaminen alueelle. Luontonäkökohdat, suojelu- ja turvetuotantoalueet, tuulivoimalle soveltuvat alueet ja valtatie 5:n tilantarpeet sekä tulevat eritasoliittymien sijainnit ja rinnakkaistiejärjestelyt otetaan suunnittelussa erityishuomion kohteeksi (Hatsola/Vehmaa -väli sekä Halla-ahon tasoristeys).
Kaavan laatimisen käynnistymiseen liittyvä viranomaisneuvottelu pidettiin syksyllä 2009 ja neuvottelun perusteella on täydennetty / tarkennettu selvityksiä. Uuden Kyläkaavoituksen mukaisia kaava-alueita tulee mukaan laadittavaan kaavaan. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja luonnos olivat nähtävillä syksyllä 2010. Viranomaisten edellyttämä kulttuuriympäristöselvitys ja muinaismuistolain mukaisten kohteiden selvitys valmistuivat vuoden vaihteessa 2012. Kaavaehdotus tulee nähtäville kesällä - syksyllä 2012 ja kaava saanee lain voiman vuoden 2012 - 2013 aikana. Nevajärven yleiskaavaan kuuluvat loput Juvan kaavoittamattomat alueet kunnan pohjois- ja keskiosista.
Juvan keskustan osayleiskaava. Maakuntakaavan valmistelun aikana on tullut selväksi, että koko Juvan kunnan keskusta-alueelle tulee laatia yleiskaava tulevaisuuden maankäytön strategioiden tueksi. Osayleiskaavalla mm. ohjataan Juvan keskustan tiivistämistä sekä asumisen, liike- ja teollisten toimintojen yhteensovittamista sekä turvataan liikenne-, virkistys- ja suojeluintressit. Tiiviyden lisäksi tulee yleiskaavan maankäytön vaihtoehtotarkasteluissa hakea sellaisia asumiseen sopivia paikkoja, joiden kautta kunta on kilpailukykyinen tonttitarjonnassa ja joka turvaa rakentajille kiinteistöarvojen säilymisen. Lisäksi matkailun sekä loma-asumisen rakentaminen tulee niveltää saumattomasti keskustan taajamarakenteeseen. Kirkonkylän ja Juvan keskustan ympäristön ranta-alueiden yleiskaavan laadinta käynnistyi vuoden 2011 aikana. Kaavaluonnos valmistunee alustavan työohjelman mukaisesti keväällä 2012. Kaavaehdotus tulee nähtäville syksyllä 2012 ja kaava vahvistunee vuoden 2012 lopulla tai alkuvuodesta 2013.
ASEMAKAAVAT
ELY-keskuksen kanssa vuosittain pidettävässä kehityskeskustelussa 5.4.2012 sovittiin, että Juvantien liikennealue tulee muuttaa katualueeksi. Kaavamuutoksen laadinta käynnistyy keväällä 2012, josta luonnos on nähtävillä kesällä 2012 ja ehdotus nähtävillä syksyllä. Kaava vahvistuu vuodenvaihteessa 2012 - 2013 talvella.
Uuden marketin tontin ST-1 huoltoaseman alueella ja sen ympäristössä asemakaavoitus käynnistyi kevättalvella 2011. Kaava hyväksyttiin syksyllä 2011 Juvan kunnanvaltuustossa, mutta päätöksestä valitettiin Kuopion hallinto-oikeuteen, joka kumosi tehdyn valituksen. Valittajat tekivät uuden valituksen Kuopion hallinto-oikeuden päätöksestä edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Helsinkiin ja kaavan käsittelyn päättyminen odottaa nyt tätä lopullista päätöstä noin vuoden ajan.
Vehmaassa Jukajärven rannalla olevan Juva-Vehmaan Matkailukeskuksen alueen asemakaavan muuttaminen ja laajentaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Juvan kunta hankki lisää maata omistukseensa nykyisen leirintäalueen ja Hoivakoti Wilman (entisen Hotelli Juvan) väliseltä alueelta ja matkailupalvelujen kehittäminen alueelle näin tuli mahdolliseksi. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä 10.11.–16.12.2011. Kaavaehdotus tulee nähtäville kevään–kesän 2012 aikana ja kaava vahvistunee syystalvella 2012.
Asemakaavan kumoaminen VT 5:lle laadittavana olevan tiesuunnitelman alueelta Hatsolassa, Kettulassa ja Vehmaassa sekä asemakaavan muuttaminen ja laajentaminen Kettulassa ja Vehmaassa. Valtatie 5:n tiesuunnitelmaa laaditaan parhaillaan Mikkeli – Juva välille (Tuppurala - Nuutilan¬mäki - Hatsola – Vehmaa). Suunnitelma laaditaan aina Juvan Vehmaan alueelle saakka. Ne alueet, joilla tiesuunnitelman alustavan luonnoksen ja voimassa olevien asemakaavojen osalta on havaittu ristiriitaisuuksia, on päätetty kumota voimassa olevaa asemakaavaa Hatsolan, Kettulan ja Vehmaan alueelta valtatie 5:een rajautuvilta osin sekä muuttaa ja laajentaa asemakaavaa valtatie 5:n rinnakkaistie-järjestelyjen toteuttamisen mahdollistamiseksi sekä Kettulan tasoliittymän säilyttämisen mahdollistamiseksi.
Valtatie 5:n rinnalle on katsottu välttämättömäksi toteuttaa rinnakkaistie, jonka kautta ohjataan kulkemaan kaikki nykyinen runsas hidas liikenne kuten esim. maatalousajoneuvoyhdistelmät Vehmaan ja Hatsolan risteyksien väliltä. Edellä mainitun yhteyden toteuttaminen edellyttää, että Vehmaan alueen asemakaavaa kumotaan valtatie 5:n osalta yleisen tien aluetta (LT). Kaavaa muutetaan siten, että valtatie 5:n rinnakkaistieksi merkittyä Tulostietä voidaan jatkaa kulkemaan nykyisen valtatie 5:n sillan kautta Myllyjoen yli ja Kettutien kautta rinnakkaistienä edelleen Raviradantielle, josta rakennetaan uusi Pääsytie -niminen katu Raviradantien ja nykyisen valtatie 5:n välille, jota kautta uusi rinnakkaistie jatkuu edelleen Hatsolaan saakka sekä Hatsolan tasoliittymän toteuttaminen turvallisemmaksi porrastetuksi liittymäksi.
Hatsolan asemakaavassa valtatie 5:n ja Vanha - Juvantien alueella kumotaan voimassa olevassa asemakaavassa (alunperin rakennuskaava) kauttakulku-, sisäänajo- ja ohitustiealuetta (Lt), maanviljelys- ja metsätalousaluetta (Mmv) sekä metsätalousaluetta (MV). Kaavamuutoksella ei muuteta merkittäviä yksityisiä eikä yhteisöjen etuja, vaan sillä turvataan Kettulantien liittymän säilyminen yhtenä valtatie 5:n tasoliittymänä, Hatsolan tasoliittymän turvallisuutta parannetaan sekä mahdollistetaan rinnakkaistien toteuttaminen samalla kertaa kun valtatien nykyinen tiukka mutka tehdään turvallisemmaksi Kettulantien risteyksen kohdalla. Kettulantieltä merkitään kevyenliikenteen yhteyttä varten alueen osa viheralueelle sekä luonnonsuojelualueelle. Kevyenliikenteen yhteyden merkitsemisestä on sovittu Etelä-Savon Ely-keskuksen virkamiesten kanssa Myllyjoen suojelu-alueen maastossa suoritettujen maastokäyntien yhteydessä. Hatsola-Vehmaa -asemakaavan kumoamisen, muutoksen sekä laajennuksen käsittely etenee siten, että asemakaavaa ei aseteta lainkaan luonnoksena nähtäville, vaan osallistumis- ja arviointisuunnitel-man nähtäville asettamisen jälkeen asemakaavan kumoamisen, laajennuksen ja muutoksen ehdotus asetetaan ehdotuksena virallisesti nähtäville 22.03.-24.04.2012.
Juvan kunnan keskusta-alueella Juvantien varrella olevien kortteleiden 405 ja 409 hissittömien talo- ja kiinteistöyhtiöiden toimesta on lähestytty alustavasti kuntaa pyynnöllä selvittää, että voitaisiinko niiden tonttien suurimmaksi kerrosluvuksi muuttaa asemakaavan muutoksella neljä,
joiden suurin sallittu kerrosluku on tällä hetkellä kolme tai vähemmän. Kaavamuutosalue tulee tarkentumaan ja käynnistymään vasta sitten, kun taloyhtiöt ovat antaneet kunnalle selvityksen siitä, onko rakennusten korottaminen teknistaloudellisesti yleensäkään mahdollista. Kaavamuutoksen laadinta käynnistynee aikaisintaan vuonna 2013, kun keskustan alueen yleiskaava on ensin saatu vahvistettua.
Hatsolan alueen vuonna 1980 laadittu asemakaava on niin merkinnöiltään kuin myös osittain alue-varauksiltaan vanhentunut. Nevajärven yleiskaavassa tutkitaan mahdollisuutta selvittää Hatsolan alueen kaavoitusta myös kyläkaavalla. Mikäli alueelle on tarvetta laatia vielä asemakaava, niin kaavamuutoksen laatiminen alueelle käynnistyy vasta Nevajärven yleiskaavan edettyä pidemmälle tai päätös voimassa olevan asemakaavan kumoamisesta tehdään, mikäli maankäytölliset ratkaisut voidaan järjestellä kyläkaavalla.
Sopenkumpu-tilan ja Tuomaantien seudun mahdollisesta asemakaavoi-tuksesta päätetään Juvan keskustan yleiskaavan valmistuttua. Alue sijaitsee Jukajärven ja 14-tien välissä.
Partalan kartanon alue palautui Juvan kunnalle vuoden 2008 aikana. Kunta on käynnistänyt tutkimusaseman toiminnan loputtua rakennusten ja maa-alueiden tulevaisuuden käyttötarkoitusta selvittävän suunnittelun. Tällä hetkellä alueella olevat ja mahdollisesti sijoittuvat toiminnot eivät vaadi kaavan muuttamista. Tarvittaessa kunta käynnistää alueen kaavallisen tarkastelun. Kunnan keskusta-alueen yleiskaavalla pyritään ratkaisemaan alueen tulevaisuuden maankäyttöratkaisut.
Juvan kunnan keskustan alueelle tulisi löytää uusi / uusia alueita omakoti-talotonttien asemakaavoittamista varten. Mikäli tällainen alue / alueita löydetään jo Juvan keskustan osayleiskaavan laadinnan alkuvaiheissa, käynnistetään asemakaavan laadinta tarvittaessa jo kesällä – syksyllä 2012. Kaavaluonnos tulisi nähtäville syksyllä 2012 ja kaava-ehdotus keväällä 2013, jolloin kaava voisi saada lain voiman kesän-syksyn 2013 aikana.
RANTA-ASEMAKAAVAT (aikaisemmin rantakaavat)
Juvan kunnanvaltuusto on päätöksellään 17.10.2006 § 65 kumonnut seuraavat rantakaavat:
- Uimasalon ranta-asemakaava
- Länkäsalmen ranta-asemakaava
- Pyhäjärven ranta-asemakaava
- Kankaisjärven–Ruokojärven ym. järvien ranta-asemakaava
- Tietin ranta-asemakaava Syysjärven puoleinen osa
- Kannusvuoren ja Kotaniemen ranta-asemakaava lukuun ottamatta Kannusvuoren osa-aluetta
Rasalan alueen rantakaava kumoutui Hietajärven yleiskaavan saatua lainvoiman alkuvuodesta 2008.
Näillä kumotuilla rantakaava-alueilla ovat tulleet voimaan yleiskaava ja rakennusjärjestyksen mu-kaiset rakentamismääräykset, jotka ovat selvästi väljemmät kuin ao. ranta-asemakaavojen mää-räykset.
Voimaan jäivät Kannusvuoren ja Kotaniemen kaavan Kannusvuoren osa-alue, Tietin ranta-asemakaavan Rautjärven puoleiset osa-alueet sekä Kärmeniemen ja Raudanniemen ranta-asemakaavat kokonaan. Uusia ranta-asemakaavoja ei ole vireillä.
Lisätietoja kaikista em. kaavoitus- ja mittaustoimen asioista sekä Juvan tonttitarjonnasta antavat kaavoitusinsinööri Kaj Pirinen p. 0400 138267, piirtäjä Anneli Leskinen p. 0400 158457 ja mittaustyönjohtaja Martti Bagge p. 040 5083831 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@juva.fi.
Lisätietoa on myös internetissä www.juva.fi
RAKENNUSJÄRJESTYS
JJR-allianssikuntien ympäristölautakunta (yhteislautakunta) on laatinut uuden rakennusjärjes¬tyksen joka astui voimaan 1.8.2010.
Rakennuslupa-asioissa Teitä palvelee Juvalla ympäristötoimensihteeri Tarja Piikki, p. 0400 135052, rakennustarkastaja Leo Lindström p. 040 5769251 ja ympäristölupa-asioissa ympäristösihteeri Pekka Sorjonen p. 040 5083825.
HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESINEUVONTA
Juvan kunta on mukana JJR-kunnissa, Pieksämäki, Kangasniemi ja Savonlinna toimivan Haja-asutusalueiden jätevesineuvojan palkkauksessa. Jätevesineuvoja Tuula Pirttimäeltä voi varata hen-kilökohtaisen tapaamisajan puhelinnumerosta 044 799 5465 tai sähköpostilla tuula.pirttimaki@pieksamaki.fi.
MUUT SUUNNITELMAT / RAKENNUSHANKKEET
Valtatie 5 parantamisen yleissuunnitelma valmistui ja nyt on meneillään tiesuunnitelman laadinta välille Tuppurala–Nuutilanmäki–Hatsola–Vehmaa.
Juvan kunnan omistamalle maa-alueelle Loukionmyllyn yleiskaava-alueelle Nuutilanmäentien varrelle toteutettiin Haapataipaleen asuntoalueen järjestelmästä talousvesijohto sekä tierunko loppuvuodesta 2010 uusille luovutettaville omakotitalojen rakennuspaikoille, jotka ovat nyt varattavissa kunnasta.
Turakkalan-Haapataipaleen vesihuoltolinjan rakennustyön käynnistyminen odottaa aloittamispäätöstä. Työt käynnistynevät kesällä 2012.
Tokmannin / Lemminkäinen Talo Oy:n liikerakennushankkeen piti käynnistyä keväällä 2010. Nyt kunnalle on ilmoitettu, että rakennushanke käynnistyy keväällä 2012 ja liikerakennus otetaan käyttöön ennen joulumyyntiä 2012.
Juvan Keisarin alueen rakentaminen käynnistyi vuodenvaihteessa 2009-2010 alueen rajalle toteutetun kunnallistekniikan ja ajoyhteyden rakentamisella. Ensimmäiset lomakohteet alueelle valmistuivat vuoden 2010 aikana. Rakentaminen jatkuu vielä n. kaksi vuotta.
Runolan eli Runonlaulajantien kunnallistekniikan ja rannan ruoppaukset valmistuivat kevään 2010 aikana. Alueella kunnalla olevista omarantaisista 9 tontista vielä kuusi on varattavissa. Seurakunnalla on alueella kaksi tonttia.
Valtatie 14:lta leirintäalueelle suuntautuvan Poikolanniementien uusi liittymä rakennettiin voimassa olevan asemakaavan mukaiselle paikalle keväällä 2011. Uusi kevyenliikenteen yhteys ja silta rakennettiin syksyn 2011 ja kevättalven 2012 aikana Poikolanniementien ja ABC- liikenneaseman välille matkailualueen kortteleiden sivuitse.
Puutarhakeskuksen ja ympäristön kunnallistekniikkaa ja liikennejärjestelyt valmistuivat vuoden vaihteessa 2011 - 2012.
Piikkiläntien talous-, jäte- ja hulevesi sekä kadun pintakerrokset uusitaan kesän – syksyn 2012 aikana.
Juvantien uudet jouluvalot hankitaan jouluksi 2012.
Uuden Puutarhatiestä erkanevan Puutarhapolun rakentaminen ollaan valmiita toteuttamaan omakotitonttien kysynnän mukaan 2012.
Juvakodin remontti ja muutostyöt tulevat valmiiksi kevään 2012 aikana.
Sampolan uimahallin remontin korjaustyöt käynnistyvät täydellä volyymilla syksyllä 2012.
Partalan entisen navetan kunnostus- ja muutostyöt valmistuivat kesän 2011 aikana.
Muinaispolun rakentaminen Ylämaan kohdalle Jukajärven rantaan valmistui vuoden vaihteessa 2011 – 2012 ja rantasaunatontit tulivat haettaviksi keväällä 2012 alueen asukkaille.
Katuverkoston päällysteiden kunnostustöitä toteutetaan kesän-syksyn 2012 aikana.
Vanhan käytöstä poistetun kaatopaikan alueen sulkemis- / peittämistyöt ovat saatu päätökseen syksyn 2011 aikana.
LISÄTIETOJA:
Kaavoitusinsinööri Kaj Pirinen, 0400 138267, pääsääntöisesti ma–ke–pe Juvalla.
Tonttimyynti- ja kaava-asiat / Piirtäjä Anneli Leskinen, 0400 158457
Mittaustyönjohtaja Martti Bagge, 040 5083831
Tekninen johtaja Merja Koivula-Laukka, 0400 5585289
Rakennustarkastaja Leo Lindström, 040 5769251
Ympäristösihteeri Pekka Sorjonen, 040 5083825
Juva 28.3.2012
Kaj Pirinen
Kaavoitusinsinööri / YKS 174