Omaishoidon tuki

Omaishoitajalla tarkoitetaan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen. Omaishoito perustuu yhdessä laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan, jossa määritellään hoidettavan kuntoisuus ja siihen liittyvät hoito sekä hoitoa tukevat palvelut. Hoidettavan toimintakykyä ja hoitoisuutta kartoitetaan mm. Rava-indeksin avulla.

Omaishoitajalla tulee olla ikänsä, oman terveytensä ja elämäntilanteensa puolesta edellytykset toimia hoitajana.

Omaishoidon tukea myönnetään perusturvan yhteislautakunnan hyväksymien myöntämisperusteiden mukaisesti. Kriteerit määrittävät myös sen, mihin omaishoidontuen kolmesta (3) maksuluokasta hoidettava kuuluu.

Omaishoidontukea haetaan omaishoidontukihakemus-lomakkeella ja sen voi palauttaa allekirjoitettuna palveluohjaajalle.

Lisätietoja omaishoidontuesta antaa palveluohjaaja.