Uutiset

Juvan matkailuinfossa liki 3000 kävijää

Juvalla uskotaan henkilökohtaisen matkailuneuvonnan voimaan.  Kuluneen kesän aikana matkailijoiden palvelemista varten kunta palkkasi kaksi matkailuneuvojaa, joiden pääasiallinen työpiste sijaitsi Juvan ABC –liikenneasemalla sijainneessa kunnan ylläpitämässä matkailuinfopisteessä. Piste oli avoinna seitsemänä päivänä viikossa reilun kahden kuukauden ajan. ”Pidensimme aukioloaikaa viime vuodesta viikolla Asuntomessujen vuoksi”, matkailusta vastaava Juvan kunnan kehittämispäällikkö Heidi Hänninen kertoo.

Pisteessä kävi sen aukioloaikana liki 3000 kävijää, joista noin 15 prosenttia ulkomaalaisia. Kansainvälisissä kävijöissä korostuivat saksankielinen Eurooppa, Espanja ja Venäjä. Matkailuneuvontatoiminnan lisäksi pisteessä oli myynnissä Juvan juhlavuoden tuotteita ja paikallisten tapahtumien lippuja.  ”Kunnan matkailuinfo Juvan ABC:llä on meille tärkeä lipunmyyntipaikka. Matkailuneuvojien toiminta pisteellä on ollut esimerkillistä”, Juva rokkaa –tapahtuman promoottori Vesa Kontiainen toteaa.  Kunta ei ota paikkakunnan tapahtumien lippujen myynnistä provisiota.  ”Tämä on strateginen päätös. Tuemme tapahtumajärjestäjiä tarjoamalla heille keskeisellä sijainnilla olevan lippujen myyntipaikan kesäkuukausina”, Heidi Hänninen jatkaa.

Sijainti Juvan ABC:llä on keskeinen matkailuinfotoiminnan kehittämiselle. Ympäri vuoden esillä olevaa esitevalikoimaa täydennetään myös kesäkuukausien jälkeen. ”Meillä on varmasti yksi Etelä-Savon laajimmista matkailuesitevalikoimista” Heidi Hänninen sanoo. Hännisen mukaan yhteistyö Osuuskauppa Suur-Savon kanssa on sujunut hyvin. ”Väkeä liikkuu luontaisesti paljon liikenneasemilla. Ne, joilla on kysyttävää seudun matkailupalveluista tai muusta ajankohtaisesta, tulevat käymään pisteellämme samalla kun käyttävät muita ABC:n tiloissa olevia palveluita.”

Matkailuinfon kävijämäärään on laskettu vain ne, joihin matkailuneuvojat ovat henkilökohtaisesti olleet yhteydessä matkailuasioissa. ABC:llä sijaitsevien palveluiden kyselijät ovat tilastoidun kävijämäärän ulkopuolella.  ”Jos nämä kontaktit olisi laskettu mukaan tilastoihin, asiakaskontaktien määrä olisi huomattavasti suurempi Heidi Hänninen sanoo ja jatkaa ”Kävijämäärät vahvistavat sen, että henkilökohtaista matkailuinfopalvelua tarvitaan. Uskon, että infotoiminta jatkuu Juvalla myös tulevina kesinä.”   Talvikaudella Juvan matkailuinfo toimii sähköpostitse ja puhelimitse.